Liverpoolin Alisson Becker pääsi uroteollaan harvalukuiseen joukkoon – katso tästä kaikki maalivahtien tekemät maalit Valioliigassa!
Kuva: Getty Images
Liverpoolin brassivahti Alisson Becker onnistui viime sunnuntaina harvinaisessa tempussa, kun hän teki voittomaalin valioliigaottelussa West Bromwichia vastaan.
28-vuotiaasta Alissonista tuli valioliigahistorian ensimmäinen voittomaalin tehnyt maalivahti sekä kaiken kaikkiaan vasta kuudes Valioliigassa maalin tehnyt maalivahti.
Valioliigahistorian ensimmäisen maalin tehnyt maalivahti Peter Schmeichel, joka Aston Villassa pelatessaan onnistui maalinteossa Evertonia vastaan vuonna 2001.
Toisena maalinteossa onnistui Brad Friedel. Jenkkivahti teki maalin Blackburn-paidassa Charltonin verkkoon helmikuussa 2004.
Paul Robinsonista tuli maaliskuussa 2007 ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, maalinteossa onnistunut englantilaisvahti. Spurs-vahti laukoi vapaapotkun oman rangaistusalueen lähettyviltä ja pallo leijaili kaikkien yllätykseksi Watfordin maaliin.
2010-luvulla kaksi maalivahtia onnistui maalinteossa. Vuonna 2012 Evertonin Tim Howard teki maalin Boltonia vastaan ja vuonna 2013 Stoken Asmir Begović Southamptonin verkkoon. Kumpikin maaleista olivat hyvin samankaltaisia.
Kaikki kuusi maalivahtien tekemää maalia näet alla olevalta videolta.
Six goalkeepers have scored in the Premier League 
2001 - Peter Schmeichel
2004 - Brad Friedel
2007 - Paul Robinson
2012 - Tim Howard
2013 - Asmir Bergovic
2021 - Alisson
Which goal was the best?
2001 - Peter Schmeichel
2004 - Brad Friedel
2007 - Paul Robinson
2012 - Tim Howard
2013 - Asmir Bergovic
2021 - Alisson
Which goal was the best?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa