Arsenalin ex-topparin mukaan Mikel Artetan palkkaaminen oli seurajohdolta virhe – ”Faneille se on suuri häpeä!”
Ex-valioliigatoppari William Gallasin mukaan Arsenal teki virheen palkatessaan Mikel Artetan managerikseen.
Aiemmin Manchester Cityssä apuvalmentajana toiminut Arteta nimitettiin Unai Emeryn korvaajaksi joulukuussa 2019. Espanjalaisluotsi johdatti ensimmäisellä kaudellaan Arsenalin FA Cupin voittoon, mutta kuluneella kaudella Tykkimiehet pelasivat pahasti alle odotusten.
Arsenal sijoittui Valioliigassa vasta sijalle kahdeksan, ja jäi ensimmäistä kertaa 25 vuoteen europelien ulkopuolelle. Myöskään cup-kilpailuista ei tullut menestystä.
– Mikel Arteta ei ollut vielä valmis johtamaan Arsenalin kaltaista seuraa, Gallas sanoi The Sunille.
– Okei, hän oli apuvalmentaja Manchester Cityssä, mutta hän ei ollut koskaan johtanut joukkuetta. Se on täysin erilaista.
[readmore from=Arsenal]
– Seurajohto teki virheen valitessaan hänet. Olen varma, että hän on loistava manageri, mutta sinulla on oltava kokemusta ison seuran johtamiseksi.
– Kahdeksannelle sijalle sijoittuminen on suuri häpeä Arsenalin faneille. Arsenal ei ole sama Arsenal, jonka tunsimme 18, 20 vuotta sitten.
Gallas edusti Arsenalia vuosina 2006-2010. Hän pelasi urallaan myös Chelseassa (2001-06) ja Tottenhamissa (2010-13).
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?

- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran