Englanti tarvitsi kaksi rankkaria yhden maalin voittoon kisoista jääneestä Romaniasta
Kuva: Getty Images
Englanti pelasi EM-kisojen kenraaliharjoituksekseen sunnuntaina ottelun Romaniaa vastaan. Kisojen ulkopuolelle jäänyt vastustaja ei myynyt nahkaansa turhan halvalla, eivätkä ottelua Middlesbrough’n Riverside Stadiumille isännöineet Gareth Southgaten suojatitkaan suuria esittäneet.
Avauspuolikkaalla Englanti sai pallon kahdesti ylärimaan, siinä jakson kohokohdat, kentälle katsomosta paidatta juosseen keskivartaloesiintyjän lisäksi.
Toisella jaksolla isännille tuomittiin kaksi rangaistuspotkua. Ensimmäisen niitä upotti alakulmaan kapteeninnauhaa kantanut Marcus Rashford – tämä jäi siis ottelun voittomaaliksi.
78. minuutilla pilkulle asteli jakson aluksi kentälle tullut Jordan Henderson – jolle kipparin tunnus siirtyi Rashfordin jättäessä kentän 75. minuutilla. Liverpool-keskikenttämies ampui kuitenkin Romanian suurimman sankarin, Florin Nitan torjuntaan.
Isäntien parhaita otteita esitti maalilla A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Sam Johnstone. West Brom -veskari ei turhan usein töihin joutunut, mutta ehti silti tehdä muutaman todella komean torjunnan.
Southgate oli tehnyt avauskokoonpanoon peräti yhdeksän muutosta sitten Itävallasta otetun 1-0 -voiton.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu
- Yllätyskäänne? Real Madrin päävalmentaja voi olla siirtymässä Valioliigaan
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Lehti: Brighton asetti tähdelleen valtavan hintalapun – Tottenham valmistelee uutta tarjousta
- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!
- Roy Keane paljasti: Keskusteli Bruno Fernandesin kanssa – ”Halusi puhua kanssani”
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Englannin tähden pelikunto herättää kysymysmerkkejä – näin Thomas Tuchel kommentoi
- Tuttosport: Emiliano Martínez haluaa siirtyä Italiaan
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Virallista: Yves Bissouma jättää Tottenhamin
- Kova vahvistus: MM-kisahyökkääjä palaa Valioliiga-jumboon