Aston Villan huippuvahti Emi Martínez vietiin kesken pelin sairaalaan – joutui Everton-topparin runnomaksi MM-karsintaottelussa
Aston Villan huippuvahti Emi Martínez jouduttiin viemään sairaalaan kesken Argentiinan ja Kolumbian välisen MM-karsintaottelun tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Evertonin keskuspuolustaja Yerry Mina törmäsi pallontavoittelutilanteessa kovalla voimalla Martíneziin ja sai varomattomuudestaan keltaisen kortin. Martínez rysähti lujaa maahan, pysyi osuman jälkeen nurmen pinnassa ja vaati lääkintäjoukkojen huoltotoimenpiteitä.
Martínezin ei annettu jatkaa pelaamista päähän kohdistuneen iskun takia, mikä näytti turhauttaneen häntä erittäin paljon. Vasta toista A-maajoukkuepeliään pelaava argentiinalaistorjuja kannettiin paareilla pois kentältä ja vietiin varotoimenpiteenä sairaalaan. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu reilut puoli tuntia.
– Voin nyt paremmin. Se oli kova isku ja lääkintäjoukot tekivät vain työtään. Totta kai olisin halunnut jatkaa pelaamista, mutta minut oli otettava pois kentältä, koska menetin tajunnan, kertoi Martínez ottelun jälkeen Argentiinan verkkosivuilla.
Argentiinan ja Kolumbian välinen MM-karsintapeli päättyi 2–2-tasapeliin. Cristian Romero ja Leandro Paredes veivät argentiinalaiset kahden maalin karkumatkalle alle kahdeksassa minuutissa, mutta Luis Murielin rangaistuspotku ja Miguel Borjan lisäaikaosuma pelastivat Kolumbialle pisteen.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta



