Italia saa EM-kisojen loppuottelussa vastaansa Englannin, joka sai tehdä niin kutsutusti täyden päivätyön kaataakseen välierässä Tanskan.

Jatko-ottelun kautta päädyttiin lukemiin 2-1.

Gareth Southgate oli tehnyt kokoonpanoonsa vain yhden henkilövaihdoksen sitten puolivälierän Ukraina-ottelun; Bukayo Saka otti jälleen paikkansa avauksessa, Jadon Sanchon jäädessä penkin puolelle. Arsenal-teini teki historiaa jo juostessaan kentälle.

Englanti otti ottelun haltuunsa aivan ensimmäisten minuuttien tasaisen varovaisen siirtelyn jälkeen. Viiden minuutin vaiheilla Raheem Sterling oli ensi kertaa venymässä uhkaamaan Kasper Schmeichelin vartioimaa maalia, muttei aivan ehtinyt Harry Kanen syöttöön.

Ottelun ensimmäinen maalia kohti suuntautunut laukaus nähtiin 13. minuutilla, Schmeichelilla ei pienintäkään vaikeutta kaapata Sterlingin roiskaus syliinsä. Hetkeä myöhemmin Kane kääntyi boksin rajalla nopeasti ja ampui kovan pommin – metritolkulla yli maalin.

Pari minuuttia edellisistä, ja Tanska oli lähellä maalia. Ensin Pierre-Emile Höjbjerg pääsi laukomaan – voimattomasti päin Jordan Pickfordia. Everton-vahti sekoili tilannetta seuranneessa avausyrityksessään hämmentävästi, tarjoillen pallon suoraan punaisille. Veto tästä tilanteesta ohi vasemman tolpan.

Avausjakson puolivälissä oltiin yhä maaleitta, ja Tanska oli taas hyvin pelissä mukana. Englantilaiskannattajat buuasivat ahkerasti koko ajan vieraiden pitäessä palloa – pelin edetessä jatkuvasti siis enemmän.

Englanti rikkoi juuri ennen puolen tunnin täyttymistä kahteen otteeseen perättäin. Jälkimmäisen erikoistilanteen Mikkel Damsgaard pamautti vaparin vasemmalle ylös, Pickfordin hanskan kautta verkkoon. Englannin nolla rikkoutui ensi kertaa näissä kisoissa.

Squawka

@Squawka
Mikkel Damsgaard is the first player to score from a direct free-kick at #EURO2020

Mikel DAMNsgaard is absolutely right. 🤯

Total Soccer Show

@TotalSoccerShow
Master Set Piece Theatre alert!

Danish wall slides over and completely blocks Pickford’s view just as Damsgaard starts his approach. -T

ESPN FC

@ESPNFC
Damsgaard made history with that free kick 👏

38. minuutilla Schmeichel otti sankarin roolia, oikeastaan vain olemalla oikeassa paikassa. Jälleen tuttu kuvio; Kane tarjoili maalille Sterlingille – joka veti päin.

Seuraava hyökkäys, ja kuvioon mukaan Saka. Nuorukainen karkasi oikealta ja haki taas Sterlingiä. Simon Kjaer liukui epäonnekseen pallon omiin, 1-1.

Tanskan kapteen Kjaer koko pelissä todella kovia. Omiin liu’utun pallon lisäksi 32-vuotias sai pallon jo avauspuolikkalla kasvoihinsa muurissa. Pari minuuttia tauon jälkeen vaparitilanteessa Harry Maguire iski Milan-topparia käsivarrellaan kasvoihin, varoituksen arvoisesti.

Kane hankki ammattimaisella kaatumisellaan vaparin sivulta 50. peliminuutin jälkeen. Schmeichel teki huipputorjunnan Maguiren puskujatkoon.

Kaksi seuraavaa tilannetta nähtiin taas Pickfordin maalilla, ei kuitenkaan todellista vaaraa vierasjoukkueen johto-osumasta. Peli aaltoili nyt todella nopeasti, eikä aikaakaan kun pallo vieri Tanskan puolestaan maaliviivan tuntumassa.

Tunnin täyttyminen käynnisti Englannin koneen – ja vaihtoruletin

60 minuutin jälkeen kentällä tapahtui jotain erityistä. Tanskan siihen saakka hyvin, paikoin loistavasti toiminut keskikentän pelaaminen tyrehtyi, ja Englanti pääsi puskemaan päälle kovaa pitkän tovin. Kasper Hjulmand oli tekemässä triplavaihtoa, kun Andreas Christensen loukkaantui – Chelsea-toppari kuitenkin virkosi vammastaan ja jatkoi peliä.

Lopulta tapahtumaan päässeessä vaihtoryppäässä kentän jättivät lopulta Damsgaard, Kasper Dolberg ja Jens Stryger Larsen. Kentälle tulleet Daniel Wass, Yussuf Poulsen ja Christian Noorgaard eivät juuri ehtineet toimintaan mukaan, kun myös Southgate teki vaihdon. Hienon ottelun pelannut Saka teki tilaa Jack Grealishille.

Valioliigassa rikkeisiin tottunut Grealish hankki nopeasti vapaapotkun Englannille – ja samalla varoituksen vasta sisään tulleelle Wassille.

Christensen venyi hurjaan katkoon 77. minuutilla, eikä pelin jatkaminen nyt enää ollut mahdollista. Tilalle viime kauden Fulhamista tuttu Joachim Andersen.

Kun tultiin viimeiselle varsinaisen peliajan kymmenminuuttiselle, Englannin selkein ote katkesi. Laitureiden vaihdon jälkeen joukkueen pelissä painoittui sivuttain syöttely alkuottelua enemmän, ja Tanska pääsi useammin katkoihin.

88. minuutilla Thomas Delaney joutui jättämään kentän, sisään Brentfordin Mathias Jensen.

Toiselle jaksolle annettiin peräti kuusi minuuttia lisäaikaa, ja se tuntui taas toimivan Englannin eduksi – paine punaisessa päädyssä kasvoi.

Kaksi minuuttia ennen lisäajan täyttymistä Kane kaatui jälleen hyvin helposti sivurajan tuntumassa. Jälleen Maguiren pusku läheltä, Schmeichelin torjunta. Lisäaikaa pelattiin lopulta seitsemän minuuttia – minkä jälkeen mentiin jatko-otteluun myös tässä välierässä.

B/R Football

@brfootball
This is the seventh of 14 #EURO2020 knockout games to go to extra-time 😅

Pakkopeliä ja väistämätön ratkaisu

Kun pelikello lähestyi 100 minuutin rajapyykkiä, alkoi Tanskan tilanne näyttää epätoivoiselta. Englanti oli ottanut kentälle Jordan Hendersonin ja Phil Fodenin, joista varsinkin jälkimmäinen pyöritti peliä hyökkäyskolmanneksella vastustamattomasti. Vain huonot viimeistely-yritykset pitivät tilanteen tasoissa.

102. minuutilla nähtiin erikoinen tilanne. Ensin kentällä oli Englannin hyökätessä hyvän tovin kaksi palloa, sen jälkeen Sterling kaatui boksissa. Erotuomari Danny Makkelie osoitti välittömästi pilkkua, mutta hidastus vaikutti tapahtumien olleen vähemmän selviä. VAR-tarkastelun jälkeen Kane täplälle. Schmeichel torjui varsinaisen rankkarin, mutta Kane kerkesi irtopallolle; 2-1.

WhoScored.com

@WhoScored
⚽️ Harry Kane saw his penalty saved by Kasper Schemichel, but made no mistake from the rebound

🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿 Only Cristiano Ronaldo and Patrik Schick (both 5) have scored more goals than Kane (4) at #EURO2020

#ENG 2-1 #DEN

Pian rankkarimaalin jälkeen Southgate teki ainakin päällisin puolin oudon oloisen vaihdon; vasta 69. minuutilla sisään tullut Grealish vaihtui kentällä Kieran Trippieriin. Kolmen leijonan bussi piti tällä tavoin kuitenkin parkkipaikkansa riittävän vahvasti – väsynyt Tanska sai pieniksi jaksoiksi pallon ylös, mutta ei onnistunut luomaan vaaratilanteita.