Maalivahti putosi Valioliigasta – ja nosti markkina-arvoaan melkoisesti!
Kuva: Getty Images
Sam Johnstonen nimi ei ollut koko maailman huulilla ennen viime valioliigakautta. Ei se ehkä ole vieläkään, mutta siirtomarkkinoilla 28-vuotias on sitä niin kutsuttua kuumaa valuuttaa.
Manchester United -kasvatin pitkä kiertue vei tämän viimeksi West Bromwich Albioniin. Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun Johnstone todella myytiin; tätä ennen hän oli ollut erilaisilla lainoilla seitsemän vuoden ajan. Nyt vientiä olisi edelleen.
The Athleticin mukaan Mestaruussarjaan pikaisesti palannut West Brom haluaa veskaristaan tätä nykyä 10 miljoonaa puntaa, eli lähes 12 miljoonaa euroa. Tämä on nelisen miljoonaa euroa enemmän, kuin mitä seura torjujasta kolme vuotta sitten maksoi.
Vaikeuksissa olevan joukkueen maalivahtina saattaa päästä varsin hyvin esiin; Johnstone pelasi päättyneellä valioliigakaudella 37 ottelua, joista kuudessa onnistui pitämään nollan. Tämä rinnastettuna siihen, että Baggies sijoittui sarjassa toiseksi viimeiseksi, maalierolla -41, auttaa ymmärtämään, miten paljon esimerkiksi joukkueen TV-otteluissa Johnstone oli näkyvillä.
West Hamin tarjous veskarista on Albionin taholta jo hylätty, jonossa kerrotaan olevan vielä ainakin Arsenalin ja Tottenhamin.
After yesterday’s rejected bid, unlikely West Ham push much harder for Sam Johnstone this window (especially given Areola talks) but possible they move for him on free next summer if he doesn’t go elsewhere in meantime @TheAthleticUK #WHUFC #WBA #AFC #THFC theathletic.com/2707770/2021/0…
nytimes.com
West Brom reject bid from West Ham for Sam Johnstone
The England goalkeeper is also being tracked by Arsenal and Tottenham, while West Ham may turn their attentions to PSG's Alphonse Areola
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan