Brightonin ennätyshankinta epäonnistui – jättifloppi palaa Hollantiin
Brightonin laitahyökkääjä Alireza Jahanbakhsh siirtyy Hollanin pääsarjaseura Feyenoordiin.
Iranilainen Jahanbakhsh, 27, liittyi Brightoniin kolme vuotta sitten toisesta hollantilaisseurasta AZ Alkmaarista. Brighton kertoi tuolloin maksaneensa hänestä seurahistoriansa ennätyssumman, joka oli lehtitietojen mukaan 19 miljoonaa euroa.
Jahanbakhshin uroteot Falmer Stadiumilla jäivät vähiin. Hän pelasi Brightonissa 61 ottelua tehden niissä yhteensä neljä maalia ja syöttäen kaksi. Englannin-siirtoaan edeltävällä kaudella hän pelasi Alkmaarin paidassa 39 ottelua, joissa hän iski yhteensä 22 osumaa ja syötti 14.
– Ali on ollut todella hyvä ammattilainen, ja hänen kanssa on ollut mahtava työskennellä, mutta tämä on hyvä siirto, ja se antaa hänelle mahdollisuuden säännöllisempään peliaikaan, mitä me emme voineet taata, kommentoi Brightonin päävalmentaja Graham Potter seuran sivuilla.
The Iranian international has agreed a permanent move to @Feyenoord.
#BHAFC
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli