Huippupelaajalta kova väite: McDonald’s pilasi entisen Man United -taiturin uran – ”Hän olisi voinut olla maailman paras”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin ex-puolustaja Rafael da Silvan mukaan hänen maanmiehensä Anderson olisi voinut olla maailman paras pelaaja, ellei hänellä olisi ollut riippuvuutta McDonald’siin.
Brassikaksikko pelasi yhdessä Man Unitedissa vuosina 2008-15 ja voitti kolme kertaa Valioliigan mestaruuden.
Rafael, 31, jatkoi uraansa Lyonissa ja pelaa tätä nykyä turkkilaisseura Basaksehirissä. Andersonin, 33, ura lähti luisumaan alamäkeä jo viimeisten United-vuosien aikana ja hän palasi kotimaahansa. Internacionalissa sekä Coritibassa vierähti kolme vuotta, jonka jälkeen hän kävi pelaamassa vielä Adana Demirsporissa ennen uransa lopettamista syksyllä 2019.
Rafael kertoo oma elämäkerrassaan siitä, miksi Anderson ei saavuttanut täyttä potentiaaliaan eikä noussut Man Unitedissa ja Brasilian maajoukkueessa suureksi tähdeksi.
– Saatoimme ajaa pelimatkoilla moottoritietä, kun vastaan tuli McDonald’s. Anderson hyppää impulsiivisesti ylös ja alkaa huutaa: ”McDonald’s, McDonald’s!”, Rafael kertoo.
– Kaveri oli hullu, mutta rakastan häntä. Hän pelasi vapautuneesti, ja kun hän sai pelata useita pelejä peräkkäin, hän pystyi pelaamaan yhtä hyvin kuin kuka tahansa pelaaja maailmassa.
Anderson pelasi kausina 2007-08 ja 08-09 yli 30 ottelua, mutta muutoin hänen pelimääränsä jäivät noin 20 otteluun per kausi. Osasyynä oli loukkaantumiset, mutta myös kova kilpailu pelipaikoista vaikeutti peliajan saamista. Roskaruoan syöminen ei ainakaan helpottanut brassipelaajaa kilpailussa peliajasta.
[readmore from=Manchester-United]
– Hän kärsi paljon loukkaantumisista ja sitten myös ongelmat syömisen kanssa alkoivat vaikuttaa häneen.
– Ei ollut sattumaa, että hän oli parhaassa vireessä silloin, kun hän sai pelata paljon pelejä, koska silloin hän ei voinut syödä niin paljon.
– Jos hän olisi ollut ammattimainen jalkapalloilija, hän olisi voinut olla maailman paras. Sanon tämän kaiken vakavissani.
Anderson toimii nykyään turkkilaisseura Adana Denisporin juniorijoukkueessa apuvalmentajana. Hän aloitti valmennusuransa viime vuoden elokuussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”