Evertonin tuore veteraanivahti loisti – teki ensin maalin ja sitten ratkaisevan torjunnan
Kuva: Getty Images
Evertonin pre-season jatkui Yhdysvalloissa maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa, kun joukkue kohtasi Millonariosin Florida Cupissa. Peli venyi aina rangaistuspotkukilpailuun saakka – ja siinä Toffeesilla oli ehkä hieman yllättävä sankari.
Joukkueen viimeiseksi jäänyttä pilkkua asettui ampumaan Evertoniin vastikään siirtynyt, 34-vuotias maalivahti Asmir Begovic. Bosnialainen pommitti pallon ensin sisään, ja asettui sitten vuorostaan torjuntatöihin. Kolumbialaisen Juan Morenon veto tuli Begovicin torjumaksi, ja siniset voittivat ottelun.
– Hän on kokenut maalivahti, juuri sellaisen halusimme Jordan Pickfrordin tueksi, manageri Rafael Benítez sanoi.
Ottelun varsinaisella peliajalla, sen toisella puoliskolla, Evertonille tuomittiin myös rankkari. Toinen tulokas, Bayer Leverkusenista hankittu Demarai Gray onnistui tässä pilkussa, kuten myös lopun kilpailussa. Birminghamin kasvatti, Englannissa viimeksi Leicesteriä edustanut 25-vuotias sai myös managerilta kehuja.
– Hän on pelaaja, jota olen seurannut jo pidempään. Lahjakkuutta löytyy, tarvitaan vain jatkuvuutta. Hän tietää sen itse kyllä. Halusin nähdä hänen pelaavan kärjen takana, ja hän onnistui siinä.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa