Häkellyttävään rooliin suostunut Liverpool-laituri matkalla Italiaan? Veri vetää Lazioon monestakin syystä
Kuva: Getty Images
Sveitsin maajoukkuelaituri Xherdan Shaqiri on viettänyt viime vuodet pimennossa – Liverpoolissa. Vaikka meriittilistalle on kertynyt niin Valioliigan kuin Mestarien liigan voitto, ei vankkarakenteista 29-vuotiasta olla liikaa kentillä nähty.
Shaqiri siirtyi Liverpooliin vuonna 2018 Stoke Citystä. Jo ennen Pottersia hän oli ehtinyt edustaa niin Bayern Müncheniä kuin Internazionalea. Jürgen Kloppin joukkueessa oli kuitenkin oikeastaan koko ajan selvää, että yleisin pelipaikka tulee olemaan vaihtopenkki. Kosovolaistaustaiselle järkäleelle kertyi viime valioliigakaudella yhteensä 551 minuuttia pääsarjassa. Sitä edeltävällä kaudella määrä oli 181.
Nyt on aika uusille haasteille.
– Olen kertonut tämän Liverpoolille, eikä seura aio seistä tielläni.
Sopimus Anfieldilla on voimassa kesään 2023, mutta Liverpoolin uskotaan olevan valmis kauppoihin noin 15 miljoonalla eurolla. Vaikka viime päivinä apajille on ilmaantunut myös Napoli, pidetään Shaqirin todennäköisimpänä uutena seurana SS Laziota.
– Olen seurannut heitä pitkään. Omien ominaisuuksieni vuoksi haluan pelata hyökkäävää jalkapalloa, ja sellaista (Lazion uusi päävalmentaja) Maurizio Sarri suosii, Shaqiri sanoi Corriere dello Sportille.
Shaqiria vetää Lazioon muukin kuin pelkkä jalkapallo. Seuran urheilutoimenjohtajana toimii tunnettu kosovolainen nationalisti, Igli Tare.
– Hän on tehnyt siellä loistavaa työtä. Mikäli on totta, että hän kunnioittaa minua, olen siitä hyvin otettu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu
- Yllätyskäänne? Real Madrin päävalmentaja voi olla siirtymässä Valioliigaan
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Roy Keane paljasti: Keskusteli Bruno Fernandesin kanssa – ”Halusi puhua kanssani”
- Tuttosport: Emiliano Martínez haluaa siirtyä Italiaan
- Lehti: Brighton asetti tähdelleen valtavan hintalapun – Tottenham valmistelee uutta tarjousta
- Englannin tähden pelikunto herättää kysymysmerkkejä – näin Thomas Tuchel kommentoi
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Lehti: Brighton asetti tähdelleen valtavan hintalapun – Tottenham valmistelee uutta tarjousta
- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!
- Roy Keane paljasti: Keskusteli Bruno Fernandesin kanssa – ”Halusi puhua kanssani”
- Englannin tähden pelikunto herättää kysymysmerkkejä – näin Thomas Tuchel kommentoi
- Tuttosport: Emiliano Martínez haluaa siirtyä Italiaan
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Kova vahvistus: MM-kisahyökkääjä palaa Valioliiga-jumboon
- Virallista: Yves Bissouma jättää Tottenhamin
- Liverpoolin pitkäaikainen hyökkääjä: ura ohi 31-vuotiaana – siirtyy muotimaailmaan