Ben Whiten hankinta Arsenaliin ei hätäinen laastarointi: ”Keskeinen tekijä pitkällä tähtäimellä”
Kuva: Getty Images
23-vuotias englantilaistoppari Ben White liittyi perjantaina Arsenalin ryhmään, vuoteen 2026 ulottuvalla sopimuksella. Viime kauden puolustaja pelasi A-maajoukkuekutsuun riittäneellä tavalla kasvattajaseurassaan Brightonissa.
Whiten ura alkoi tosiasiassa Southamptonissa, mutta ei varsinaisesti lähtenyt siellä lentoon. Seagulls-siirto tapahtui 16-vuotiaana, eikä aikaa edustusjoukkuedebyyttiin kulunut kuin kaksi vuotta. Puolustaja pelasi lainapestillään jokaisen Leedsin ottelun kaudella, jolla seura varmisti paluunsa Valioliigaan. Viime kaudella hänet valittiin Brightonin miesten joukkueen parhaaksi pelaajaksi.
Mikel Arteta ja Arsenalin urheilutoimenjohtaja Edu eivät peitelleet tyytyväisyyttään perjantaina, voidessaan viimein esitellä Whiten seuran pelaajana.
– Ben on ollut avainkohteemme koko kesän. Hänellä on todella paljon hyviä ominaisuuksia. Nuori englantilainen pelaaja, jolla on upea tulevaisuus edessään. Hän on puolustuksellisesti vahva, hyvä pallon kanssa, ja omaa loistavan syöttövalikoiman, Edu sanoi.
23-vuotiaaseen ei sijoiteta 50 miljoonaa puntaa vain lyhellä tähtäimellä. Arteta painotti myös tätä.
– Älykäs puolustaja, jonka pelityyli sopii täsmälleen meidän suunnitelmiimme. Ja totta kai hän on yhä nuori; sekä hänen profiilinsa, että ikänsä sopivat siihen, mitä olemme rakentamassa. Hän on keskeinen tekijä pitkällä tähtäimellä tekemiimme suunnitelmiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta