Chelsea ja Arsenal kohtasivat harjoitusottelussa – siirtohuhuissa ollut hyökkääjä ratkaisijana
Chelsea ja Arsenal kohtasivat sunnuntaina harjoitusottelussa Emiratesilla. Kamppailu päättyi lopulta Chelsean 2-1 voittoon. Molemmat joukkueet olivat liikkeellä kovilla avauskokoonpanoilla. Toisella jaksolla vaihtoja suoritettiin runsaasti molemmin puolin.
Vieraat siirtyivät avausjaksolla johtoon Kai Havertzin osumalla. Granit Xhaka toi Tykkimiehet tasoihin toisella jaksolla, mutta Tammy Abraham vei Chelsean kuitenkin johtoon vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Enempää maaleja ei enää nähty.
Viime kaudella kuudesti Valioliigassa osunut Abraham, 23, on ollut jo jonkin aikaa siirtohuhujen kohteena. Hänen peliaikansa oli todella vähäistä viime kaudella.
Arsenalin ja muutaman muun valioliigaseuran on uutisoitu olleen kiinnostuneita nuoren hyökkääjän palveluksista.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä