Liverpoolin pelaaja lähti Anfieldilta vain puolen vuoden jälkeen – avautuu nyt siirtonsa syystä
Kuva: Getty Images
Liverpoolin Sheffield Unitediin täksi kaudeksi lainaama toppari Ben Davies on kertonut, miksi hän päätti lähteä Anfieldilta vain kuuden kuukauden jälkeen.
Davies saapui Liverpooliin talven siirtoikkunan viimeisenä päivänä, mutta hän ei ole pelannut vielä ainuttakaan virallista ottelua seuran väreissä. Loukkaantuneiden huipputopparien tuuraajana kunnostautuivat Nat Phillips ja Rhys Williams.
Daviesille kertyi peliminuutteja kesän pre-seasonin aikana, mutta kävi nopeasti selväksi, että lainasiirto on paras vaihtoehto kaikkien osapuolien kannalta. Miehen siirtyminen Mestaruussarjaan vahvistettiin maanantaina.
– Se (Liverpooliin siirtyminen) oli siirto, josta ei voi koskaan kieltäytyä. Se oli todella jännittävää, 26-vuotias Davies kertoo Sheffield Unitedin verkkosivujen haastattelussa.
– Siellä kaikki on uskomatonta. Sitä ei usko ennen kuin todella pääsee sinne ja näkee sen itse. Joten minulla on ollut hyvät kuutisen kuukautta, mutta jalkapallon pelaaminen on tärkein asia kenelle tahansa pelaajalle.
– Se sai minut tulemaan lainalle. Toivottavasti pelaan joitakin otteluja ja saan taas nauttia siitä kilpailullisesta puolesta.
Lähde: Liverpool Echo
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan