Telegraph: Man City löi 125 miljoonaa puntaa pöytään – Harry Kane pettyi Daniel Levyn tylyyn temppuun
Kuva: Getty Images
Valioliigakautensa yllätystappiolla aloittanut Manchester City ei luovuta Tottenhamin maalitykki Harry Kanen, 28, suhteen.
Telegraphin mukaan City on parantanut edellistä 100 miljoonan punnan tarjoustaan ja lyönyt pöytään 125 miljoonaa puntaa, joka olisi toteutuessaan Britannian siirtosummaennätys.
Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy ei kuitenkaan aio enää tässä kohtaa siirtoikkunaa myydä joukkueen ykköstähteä. Levyn päätös lienee lopullinen, sillä hän on päättänyt olla vastaamatta City-leiristä saapuviin puheluihin.
Koko pelaajauransa Tottenhamia edustanut Kane on pettynyt Levyn päätökseen, ja hän kokee puheenjohtajan pettäneen hänet.
[readmore from=Tottenham]
Kane ja Levy tekivät viime vuonna herrasmiessopimuksen siitä, että englantilaishyökkääjä saa lähteä seurasta tänä kesänä, mikäli Tottenham ei sijoitu Valioliigassa neljän parhaan joukkoon tai voita pokaalia.
Kumpikaan näistä ei toteutunut, sillä Tottenham sijoittui viime kaudella vasta seitsemänneksi ja seuran pokaaliton putki kasvoi 13 vuoden mittaiseksi.
Kane voitti viime kaudella Valioliigan maali- ja syöttökuninkuuden. Maalikuninkuus oli hänelle jo uran kolmas. Siitä huolimatta hyökkääjä ei ole kymmenvuotisen ammattilaisuransa aikana voittanut vielä yhtään pokaalia.
Manchester City have offered £125m for Harry Kane, but Tottenham chairman Daniel Levy is refusing to sell and won't accept City's calls, according to The Telegraph
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
