Tässä Valioliigan kaikki Deadline Dayn siirrot – jättikaupat toteutuivat jo hyvissä ajoin
Kuva: Getty Images
Kesän 2021 siirtoikkuna on sulkeutunut.
Uutisoinnit siirtohuhuista voidaan tässä kohtaa toviksi unohtaa, sillä seuraavan kerran siirtoikkuna aukeaa tasan neljän kuukauden kuluttua, tammikuun 1. päivä.
Kesän siirtoikkunan aikana tapahtui aivan mielettömiä pelaajasiirtoja. Cristiano Ronaldo teki paluun Manchester Unitediin, Jack Grealish siirtyi Manchester Cityyn kaikkien aikojen kalleimpana brittipelaajana, ja Chelsea rikkoi siirtosummaennätyksensä hankkimalla Romelu Lukakun.
Mutta mitä siirtoja tapahtui Deadline Dayn aikana?
Deadline Day oli tänä vuonna jopa yllättävän vaisu. Jättikaupat toteutuivat jo hyvissä ajoin, joten mitään suuria siirtoja ei ollut lupa edes odottaa.
Merkittävin siirto nähtiin vain muutama minuutti ennen siirtoikkunan sulkeutumista, kun Chelsea tiedotti hankkineensa Atlético Madridin keskikenttäpelaaja Saúl Ñiguezin. 26-vuotias Saúl allekirjoitti lontoolaisseuran kanssa kauden mittaisen lainasopimuksen, johon sisältyy 40 miljoonan euron osto-optio.
Myös Crystal Palace ja Tottenham tekivät profiilihankinnat.
Odsonne Édouard, 23, siirtyi Selhurst Parkille 4+1-vuotisella sopimuksella. Ranskalaishyökkääjä pelasi edelliset neljä kautta Skotlannin suurseura Celticissä ja takoi 179 otteluun tehot 86+39.
Tottenham puolestaan vahvistui brassipuolustaja Emerson Royalilla. 22-vuotias Emerson allekirjoitti vuoteen 2026 asti ulottuvan sopimuksen. Tottenham maksoi Emersonista noin 30 miljoonan euron siirtokorvauksen Barcelonalle, jonne laitapuolustaja siirtyi aiemmin tänä kesänä.
Valioliigan kaikki Deadline Dayn siirrot:
Maalivahdit: Aston Oxborough, Norwich -> Barnet (laina) Runár Alex Rúnarsson, Arsenal -> OH Leuven (laina) Patrik Gunnarsson, Brentford -> Viking (laina) Puolustajat: Rhys Williams, keskuspuolustaja, Liverpool -> Swansea (laina) Emerson Royal, oikea laitapuolustaja, Barcelona -> Tottenham Ethan Ampadu, keskuspuolustaja, Chelsea -> Venezia (laina) Frédérick Guilbert, oikea laitapuolustaja, Aston Villa -> Strasbourg (laina) Tim Klose, keskuspuolustaja, Norwich -> ilman seuraa Héctor Bellerín, oikea laitapuolustaja, Arsenal -> Real Betis (laina) Serge Aurier, oikea laitapuolustaja, Tottenham -> ilman seuraa Takehiro Tomiyasu, keskuspuolustaja, Bologna -> Arsenal Philippe Chandler, keskuspuolustaja, Man City -> Troyes (laina) Cameron Carter-Vickers, keskuspuolustaja, Tottenham -> Celtic (laina) Keskikenttäpelaajat: Jordan Stevens, Leeds -> Barrow Yangel Herrera, Man City -> Espanyol (laina) Morgan Gibbs-White, Wolves -> Sheffield United (laina) Robbie Gotts, Leeds -> Barrow Moisés Caicedo, Brighton -> Beerschot (laina) Saúl Ñíguez, Atlético Madrid -> Chelsea (laina+osto-optio) Domingos Quina, Watford -> Fulham (laina) Nathaniel Chalobah, Watford -> Fulham Hyökkääjät: José Izquierdo, vasen laitahyökkääjä, Brighton -> Club Brugge Andre Gray, keskushyökkääjä, Watford -> QPR Odsonne Édouard, keskushyökkääjä, Celtic -> Crystal Palace Patrick Roberts, oikea laitahyökkääjä, Man City -> Troyes (laina) Salomón Rondón, keskushyökkääjä, DL Pro -> Everton Sheyi Ojo, oike laitahyökkääjä, Liverpool -> Millwall (laina) Xande Silva, oikea laitahyökkääjä, West Ham -> Nottingham Michael Obafemi, keskushyökkääjä, Southampton -> Swansea Abdallah Sima, oikea laitahyökkääjä, Brighton -> Stoke (laina)LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana