Jamie Carragher huolissaan Liverpoolin tulevaisuudesta – ”Ei ole toista, joka olisi voinut tehdä sen”
Kuva: Getty Images
Liverpool-legenda Jamie Carragher on huolissaan siitä, pystyykö seura menestymään tulevaisuudessa, kun se menettää kaksi tärkeää palasta, Jürgen Kloppin ja Michael Edwardsin.
Liverpoolin managerina marraskuussa 2015 aloittaneen Kloppin sopimus ulottuu vuoteen 2024 saakka, jonka jälkeen hän on päättänyt pitää sapattivuoden. Seuran urheilutoimenjohtajana upeaa työtä vuodesta 2016 lähtien tehneen Edwardsin sopimus päättyy jo kuluvan kauden jälkeen, eikä hän aio jatkaa pestissään.
Carragher pelkää sitä, että kaksikko on korvaamaton. Etenkin Kloppin lähtöä Carra pitää valtavana takaisku, sillä hänen mukaansa kukaan muu manageri maailmassa ei olisi pystynyt johdattamaan Liverpoolia vastaavan kaltaiseen menestykseen.
– Viimeisten kuuden vuoden aikana Liverpool on ollut jalkapallomaailman parhaiten menestyneitä seuroja, Carra sanoi Telegraphille.
[readmore from=Liverpool]
– Mutta minulla on suuri pelko siitä, kuinka kauan he vielä pystyvät haastamaan Valioliigan mestaruudesta ja Mestarien liigan voitosta.
– Kun urheilutoimenjohtaja Michael Edwardsin päättyy tämän kauden jälkeen ja Klopp ei todennäköisesti jatka vuoden 2024 jälkeen, monet kannattajat tulevat näkemään sen, onko Liverpoolin menestys ollut pääasiassa tämän kaksikon ansiota vai seuran hämmästyttävän suunnitelman tuotosta.
– Itse uskon, että suurin yksittäinen vaikutus Liverpoolin menestykseen sitten vuoden 2015 on Klopp. Ei ole toista manageria, joka olisi voinut tehdä sen, mitä Klopp on tehnyt Anfieldilla.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”