Man Unitedin euro-ottelu pelattiin normaalista poikkeavalla alustalla – Luke Shaw kritisoi: ”Se on vaarallista”
Manchester Unitedin taival Mestarien liigassa alkoi tiistaina murheellisesti, kun Ole Gunnar Solskjærin luotsaama tähtisikermä koki 2-1-yllätystappion sveitsiläisseura Young Boysille.
Moni odotti Unitedin menevän menojaan, kun jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Cristiano Ronaldo siirsi manchesterilaiset johtoon. Aaron Wan-Bissakan punainen kortti avausjakson loppupuolella kuitenkin muutti lopullisesti pelin suunnan ja Young Boys tykitti toisella jaksolla miesylivoimalla kaksi maalia.
Ottelu pelattiin Bernin Wankdorf Stadiumilla, jonka pelialustana toimii luonnonnurmen sijaan keinonurmi. Täydet minuutit Unitedin takalinjoilla huhkinut Luke Shaw kritisoi pelin tauottua alustaa, mutta ei kuitenkaan pistänyt tappiota sen piikkiin.
[readmore from=Manchester-United]
– Se on vaikea alusta pelata, siihen ei ole helppo tottua, Shaw kertoi TNT Sportsille.
– Mutta emme voi käyttää sitä tekosyynä. Hävisimme tämän pelin, emmekä voi syyttää siitä kenttää.
– Mestarien liigassa nämä kentät eivät kuitenkaan saisi olla mahdollisia. Se on vaarallista. Mutta kuten sanoin, se ei ole tekosyy. Tämä on jalkapalloa. Hävisimme tämän ottelun ja meidän on nyt keskityttävä tuleviin peleihin.
Valioliigaa johtavan Man Unitedin pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna vierasottelulla West Hamia vastaan. Ottelu käynnistyy Lontoon Olympiastadionilla sunnuntaina kello 16:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto