Leon Baileyn 20 minuuttiseen mahtui maali, varoitus ja jälleen uusi loukkaantuminen – myös Matty Cash osui ensimmäistä kertaa Villalle: ”Näin viime yönä unta, että tekisin maalin!”
Pelin 69. minuutilla ja vain kolme minuuttia Cashin osuman jälkeen Evertonin ranskalaispakki Lucas Digne laittoi pallon epäonnisesti omaan maaliinsa.
Aston Villan edellisessä kamppailussa Chelsean vieraana paluun loukkaantumiseltaan tehneen Leon Baileyn iltapuhde oli lyhyt, mutta tapahtumarikas. Jamaikalainen tuli kentälle 61 minuutin kohdalla ja vain varttia myöhemmin mies juhli avausmaaliaan Aston Villan paidassa.
Seitsemän minuuttia tästä Bailey siirtyi takaisin vaihtopenkin puolelle. Pelin jälkeen hän oli erittäin iloinen kahdenkymmenen minuutin esityksestään.
– Perheeni on täällä ja fanit lauloivat nimeäni, kun tulin kentälle. Tunsin itseni todella tervetulleeksi. Koin, että minun tulee tehdä maali pojalleni, tyttöystävälleni ja näille kannattajille. Mahtava tunne, Bailey sanoi.
– Siinä tilanteessa ajattelin vain, että jysäytän pallon voimalla. Se pomppi ja minun piti keskittyä, että osun varmasti puhtaasti.
Maali toi kaiken ilon lisäksi mukanaan myös uusia huolia.
– Loukkaannuin siinä laukaushetkellä. Potkuliike oli varmaan turhankin voimakas. Tunsin heti kireyttä reidessäni. En usko vamman olevan kovin vakava, mutta en halunnut riskeerata mitään, sanoi Bailey.
Aston Villa sai ottelusta muutakin jobinpostia, sillä skotlantilaispelaaja John McGinn sai aivotärähdyksen. Villan päävalmentajan Dean Smithin mukaan McGinn sai osuman jo heti ottelun alussa.
– John sai lujan tällin päähänsä jo viidennellä minuutilla, mutta koki voivansa jatkaa peliä. Noin 26. minuutilla hän sai uuden osuman päähän. Sen jälkeen John sanoi mahdollisuuden saatuaan, että tilannetta pitäisi ehkä tarkkailla. Lääkärimme seurasi hänen peliään ja lopulta pelaaja itse sanoi tuntevansa olonsa huteraksi, Smith kertoi.
Evertonille tappio oli kauden ensimmäinen. Joukkue jatkaa Valioliigassa viidentenä. Aston Villa nousi kauden toisella voitollaan kymmenenneksi.
Leon Baileyn haastattelu Sky Sports:lle alla. Jos video ei näy, klikkaa tästä.
Lähteet: BBC ja SkyLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut