Chelsea ja Manchester City avausjakson jälkeen tasatilanteessa – Englannin maajoukkuemies joutui jättämään kentän jo varhain

Chelsea ja Manchester City pelaavat Valioliigan lauantain kärkikamppailua parhaillaan Stamford Bridgen nurmella.
Avauspuoliaika päättyi maalittomana.
Joukkueet pelasivat avausnelivitosen todella tarkkaa ja organisoitua peliä. Alkuhetkiä City hallitsi varsin selvästi. Se otti pallonhallinnan odotetusti itselleen ja vyörytti hyökkäyksiä lontoolaisten maalille yksi toisensa jälkeen ensimmäisen vartin aikana.
Vieraat saivat hankittua muutaman kulmapotkun, mutta mitään kovin vaarallista City ei aikaan saanut. Chelsean muoto pysyi tiiviinä ja City joutui pyörittämään palloa pitkälti laidoilla.
Manchesterin jätit kuitenkin puolustivat ylhäältä asti aggressiivisesti ja pakotti lontoolaiset räiskimään palloja summittaisesti vain pois omalta alueeltaan. Kova prässi johti myös muutamiin vaarallisiin pallonriistoihin.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Valioliiga-ottelun avauksessa ollut Kevin de Bryine pääsi muutaman kerran murtamaan Chelsean muodon ja leikkaamaan keskustaan. Hänen tuliset laukauksensa kuitenkin blokattiin.
Chelsea pääsi pikkuhiljaa pelin sisälle paremmin ja kykeni myös hyökkäämään itse. Se löysi aukkoja muutamankin kerran Ruben Diasin ja Kyle Walkerin välistä. Heidän väliinsä Chelsea laittoi pystypalloja Timo Wernerille, mutta yhtä matalaa keskitystä vaarallisempaa näistä ei syntynyt.
Kokonaiskuvassa hallinta oli silti liki täysin Cityn. Se joutui vetäytymään aika matalaan blokkiin oman rangaistusalueensa tuntumaan.
Puoliajan pysäyttävin anti oli Englannin maajoukkuepelaajan Reece Jamesin loukkaantuminen. Hän joutui jättämään kentän 29 minuutin pelin jälkeen. Tilalle tuli brassitoppari Thiago Silva.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Rúben Amorim derbytappion jälkeen: ”En muuta filosofiaani”
- Manchester City murjoi Unitedin paikallispelissä – Haaland osui kahdesti
- 90+5! Viime hetken ratkaisu toi Liverpoolille voiton sarjanousijasta
- Gianluigi Donnarumma debytoi – tässä Cityn ja Unitedin kokoonpanot Manchesterin derbyyn
- Postecoglou lupaa Nottinghamiin muutoksia nopeasti: ”Minulla ei ole varaa hukata aikaa”
- Hauska hetki: Linjatuomari opetti Arsenal-pelaajaa sivurajaheitossa kesken ottelun
- Mikel Arteta jätti yhden pelaajan ulos kokonaan Mestarien liiga -rekisteröinneistä – tässä syy
- Newcastlen tähtihankinnan polvivamman vakavuus selvisi
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Newcastlen tähtihankinnan polvivamman vakavuus selvisi
- 90+5! Viime hetken ratkaisu toi Liverpoolille voiton sarjanousijasta
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta jätti yhden pelaajan ulos kokonaan Mestarien liiga -rekisteröinneistä – tässä syy
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Hauska hetki: Linjatuomari opetti Arsenal-pelaajaa sivurajaheitossa kesken ottelun