Arsenal-manageri Mikel Arteta kiisti maalivahdinsa väitteen: ”Kävin erittäin selkeän keskustelun hänen kanssa”
Arsenalin manageri Mikel Arteta on kiistänyt maalivahti Bernd Lenon väitteen, jonka mukaan saksalaistorjuja ei saanut mitään perustelua, miksi hän menetti paikkansa Aaron Ramsdalelle.
Leno, 29, on pelannut kesästä 2018 lähtien Tykkimiesten ykkösvahtina, mutta kuluvan kauden alla Sheffield Unitedista hankittu Ramsdale, 23, kiilasi hänen ohi syyskuun maajoukkuetauon jälkeen.
Aiemmin tällä viikolla Leno kertoi saksalaismedialle, ettei hän ole saanut selkeää selitystä sille, miksi hänet pudotettiin penkille.
– Siihen ei ollut mitään selvää syytä, miksi minut pudotettiin joukkueesta, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä suoritusteni kanssa, kommentoi Leno Sport Bildille Goalin mukaan.
– Hän (Arteta) on valmentaja, hän päättää. Tietysti tämä on vaikeaa minulle.
Artetan mukaan asia ei ole kuten Leno väittää. Espanjalaisluotsi kertoi perjantaina lehdistötilaisuudessaan, että hän puhui Lenon kanssa hyvissä ajoin ennen kuin Arsenal kohtasi Norwichin viime kuussa. Tuo oli ensimmäinen sarjaottelu, jossa Lenon sijasta tolppien välissä olikin Ramsdale.
– Kävin erittäin selkeän keskustelun hänen kanssa 48 tuntia ennen kuin tein päätökseni, sanoi Arteta.
– Tietysti mikä tahansa hänen kanssa käymäni keskustelu on täysin yksityinen, enkä aio puhua siitä medialle.
Lenon ja Arsenalin sopimus päättyy kesällä 2023. Hän kertoi saksalaismedialle, että viihtyy yhä Lontoossa, mutta hän saattaa harkita vaihtoehtojaan, jos hänen tilanteensa ei ole talveen mennessä muuttunut.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen