Manchester United janoaa jälleen menestystä ja pokaaleja. Paineet Ole Gunnar Solskjærin hartioilla ovat valtavat. Norjalaisvalmentaja ajautui jälleen tukalaan tilanteeseen huonojen tulosten takia, mutta Atalanta-pelin nousu antoi jälleen vähintään lisäaikaa.

Solskjær on Old Traffordilla seuralegendan statuksella ja varmasti saa myös pikkaisen enemmän aikaa kuin kenties joku muu. Jalkapallomaailma on silti armoton ja Unitedin kaltaisessa jättiläisessä tulokset ja menestys ajavat pehmeämpien arvojen edelle.

Norjalaisen potkut ovat siis olleet tapetilla jo pidemmän aikaa. Ehdokkaita on aseteltu riviin niin mediassa kuin kannattajien huulilla. Yksi heistä on jo pidempään ollut muun muassa Chelsean ja Interin ex-valmentaja Antonio Conte.

Italialainen on tällä hetkellä ilman työpaikkaa hänet on yhdistetty useisiin seuroihin tässä muutaman kuukauden aikana. Arsenaliin Contea tyrkytettiin alkukaudesta, kun lontoolaiset kyntivät tappioputkessa.

On mestariluotsi ollut huhuissa myös Newcastlen uudeksi käskyttäjäjäksi Steve Brucen jättämälle paikalle.

Kaikki huhut on ammuttu aika tehokkaasti alas italialaismediassa ja usein Conten lähipiiriin kuuluvista lähteistä.

Sen sijaan The Transfer Window Podcastin tietojen mukaan Conte olisi valmis ottamaan Manchester Unitedin managerin pestin vastaan, jos se vapautuisi.

Podcastia juontavan Duncan Castlesin mukaan italialaisella on kiinnostusta, mutta vain tiettyjen ehtojen täyttyessä.

– Antonio Conte haluaa mahdollisuuden voittaa Mestarien liigan, kun hän valitsee seuraavan joukkueensa. Conte haluaa näyttää olevansa maailman absoluuttisesti parhaita valmentajia, Castles sanoi.

– Se vaatii Mestarien liigan voittamista. Siksi United on hänen mielestään kiinnostava. Seuralla on mielenkiintoinen ryhmä, vahva status ja suuret resurssit.

Lisäksi Conte haluaa uudelta seuraltaan seurajohdon täydellisen tuen ja mahdollisuuden päättää yksin kaikista taktisista asioista.

Aika näyttää, että missä Conte valmentaa seuraavaksi ja joutuuko Solskjær etsimään uuden työpaikan.

Se on silti varmaa, että tällä hetkellä United jatkaa norjalaisvalmentajan komennossa ja valmistautuu kohtaamaan Liverpoolin sunnuntaina mahtavassa ottelussa.

Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.

Duncan Castles

@DuncanCastles
• Conte the answer for Manchester United?
• Solskjær'rescue performances' papering over cracks
• Tuchel asks Chelsea for another striker
• Derby prepare to spend again
• Mbappe still waiting for PSG offer
• Mourinho Norwegian Snow Plough award
spreaker.com/user/12250300/…