”Siitä tehtäisiin ilmoitus poliisille” – Man Unitedin ex-puolustaja on huolestunut siitä, miten valmentajia nykypäivänä kohdellaan
Manchester United kärsi viikonloppuna tyrmistyttävän 0-5-kotitappion Liverpoolille, mikä sai koko jalkapallomaailman hämilleen.
Unitedin manageri toimivalle Ole Gunnar Solskjærille on vaadittu nyt kovempaan ääneen potkuja kuin koskaan aiemmin, mutta ainakaan vielä toistaiseksi hän ei menetä työpaikkaansa.
Phil Neville ymmärtää seurajohdon päätöksen ja puolustaa rajua kritiikkiä viime päivien aikana saanutta Solskjæria. Ex-puolustaja muistuttaa, että Man United on ennenkin hävinnyt yhtä rumin numeroin.
– Olen pelannut United-joukkueissa, jotka ovat hävinneet otteluita 5-0-lukemin, Neville kertoo SunSportille.
– Näitä asioita tapahtuu silloin tällöin jalkapallossa. Mielestäni kaiken sensaatiomaisuus on nyt vain lähtenyt täysin käsistä.
– United hävisi jalkapallopelin Liverpoolille 5-0. Kyllä, se sattui ja oli luultavasti todella sairas isku kaikille, jotka ovat koskaan pelanneet, kannattaneet tai olleet mukana Manchester Unitedissa – mutta tämä näyttää siltä, että United ei olisi koskaan historiassa hävinnyt 5-0.
– Tätä on tapahtunut ennenkin, mutta United on noussut sieltä takaisin ja voittanut asioita.
Solskjær ei ole ainut manageri, jonka eroa on vaadittu äänekkäästi. Newcastlea reilun kahden vuoden ajan luotsannut Steve Bruce oli kannattajien hampaissa pitkään, kunnes hän lopulta viime viikolla jätti tehtävänsä. Neville on huolestunut siitä, miten valmentajia nykypäivänä kohdellaan.
[readmore from=Manchester-United]
– Steve Brucen tapauksessa kritiikki meni yli. Se oli eräänlaista kiusaamista. Todella vastenmielistä käytöstä, trollausta, ja se oli yksi inhottavimmista asioista, mitä olen koko elämäni aikana nähnyt tai lukenut.
– Elämme aikakautta, jolloin on aivan normaalia vaatia ihmisille potkuja. Se on mielestäni aivan uskomatonta.
– Jos he olisivat töissä missä tahansa muussa työpaikassa, vaikka kaupassa, ja sinne menisi joku ja sanoisi: ”Haluan, että saat potkut! Haluan, että saat potkut!”, luultavasti hänestä tehtäisiin ilmoitus poliisille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi