Chelsean valmentaja patistaa pelaajaansa entistä parempaan – ”Hänen pitää käyttää koko potentiaaliaan”
Kuva: Getty Images
Chelsea voitti tiistai-illan Mestarien liigan kamppailussa ruotsalaisen Malmön vieraissa 1-0. Lontoolaisten maalista vastasi marokkolaispelaaja Hakim Ziyech. Komean esityön osumaan teki Callum Hudson-Odoi.
Vieraat hallitsivat pelitapahtumia sen verran selvästi, että lukemat olisivat voineet olla reilummat, mutta Malmö ansaitsee ehdottomasti kiitosta esityksestään hallitsevaa mestaria vastaan.
Chelsean riveistä yksi vakuuttavimmista yksilöistä tiistaina oli Ruben Loftus-Cheek. 25-vuotias englantilainen loi jatkuvaa uhkaa kotijoukkueen alueella.
Myös tilastot puoltavat Loftus-Cheekin komeaa iltaa. Hänellä oli eniten onnistuneita haastoja ja laukauksia. Lisäksi Loftus-Cheek rakensi kaksi todellista maalipaikkaa, joka oli myös paremmin kuin kenellekään toisella.
Hän oli kentän ahkerimpia syöttäjiä myös Chelsean hyökkäyskolmanneksella. Lontoolaisten valmentaja Thomas Tuchel oli tyytyväinen, että hänen suojattinsa pelasi laadukkaan ottelun alun vaikeuksien jälkeen.
– Olin ensimmäisen vartin aikana vähän huolestunut Rubenin suhteen. Toivoin hänen löytävän vielä uuden vaihteen. Sitten kuulin, että Ruben oli ensimmäistä kertaa avauksessa Mestarien liigassa sitten vuoden 2015, Tuchel sanoi.
– Pelaajille pitää antaa kunniaa siitä, että he pystyvät hermoilustaan huolimatta nostamaan tasoaan pelin aikana. Minulle tärkeintä on, että pysyy aktiivisena ja ei ole näkymätön kentällä.
Saksalaisvalmentaja oli lopulta erittäin tyytyväinen Loftus-Cheekin esitykseen, mutta hän korostaa englantilaisen pystyvän nostamaan tasoaan entisestään.
– Hän haluaa dominoida vastustajiaan, ei olla vain osa ryhmää. Mielestäni Ruben on liian lahjakas olemaan vain osa kollektiivia. Hänen pitää käyttää koko potentiaaliaan, kuten tänään. Silloin Rubenin rooli joukkueessa tulee olemaan todella iso myös jatkossa.
– Olen todella iloinen, mitä hän kentällä teki ensimmäisen vartin jälkeen. Ruben oli todella vaarallinen hyökkäysalueella ja toivon tällaisia esityksiä myös jatkossa, kiitteli Tuchel.
Chelsea on H-lohkossa toisena Juventuksen jälkeen. Serie A:n puolella ongelmissa olleet torinolaiset varmistivat paikkansa jatkossa tiistain 4-2-voitolla Zenitia vastaan. Chelsean ainoa tappio on juuri Juventusta vastaan.
Lähde: Sky
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa