Virallista: Liverpoolin huippuarvostettu seurajohtaja lähtee ensi kesänä – ”Hänen panoksensa menestykseemme on kaikkien nähtävissä”

Liverpool on vahvistanut, että Michael Edwards jättää roolinsa seuran urheilutoimenjohtajana tämän kauden päätteeksi.
Edwards, 42, on työskennellyt Liverpoolissa kymmenen vuoden ajan. Hän aloitti seurassa suoritus ja analytiikka -puolen johtajana ja siirtyi nykyiseen tehtäväänsä vuonna 2016.
Urheilutoimenjohtajana Edwards on ollut järjestämässä Liverpoolin viime vuosien merkittävimpiä siirtoja. Hän oli mukana hankkimassa muun muassa Mohamed Salahia, Virgil van Dijkia, Alisson Beckeriä, Sadio Manéa, Andrew Robertsonia ja Georginio Wijnaldumia Anfieldille.
Edwards on ollut isossa osassa myös siinä, että Liverpool on saanut merkittäviä siirtokorvauksia pelaajistaan, mistä tunnetuimpana esimerkkinä toimii Philippe Coutinhon 135 miljoonan euron siirto Barcelonaan.
Aiemmin urallaan Edwards on toiminut pääkykyjenetsijänä Tottenhamissa ja Portsmouthissa. The Guardianin mukaan Edwards on kiinnostunut tutkimaan uusia mahdollisuuksia.
– Toivon Michaelille ja hänen mahtavalle perheelleen kaikkea hyvää, mitä ikinä he päättävätkin seuraavaksi tehdä. Tiedän, että hän ei lähde täältä välittömästi tai kiireellä, mikä on siisti juttu. Meillä on siis yhä aikaa työskennellä yhdessä. Jos me olemme yhtä onnekkaita ja siunattuja kuin tähänkin asti, niin ehkä voimme luoda enemmänkin erityisiä muistoja tälle seuralle tänä jäljellä olevana aikana, kommentoi Liverpoolin manageri Jürgen Klopp seuran tiedotteessa.
– Hän on ollut jatkuvasti läsnä minun aikanani Liverpoolissa, ja hänen panoksensa menestykseemme on kaikkien nähtävissä.
Edwarsin paikan ottaa ensi kesänä Julian Ward, joka on viime aikoina työskennellyt Edwardsin avustajana. Ward liittyi Liverpooliin rekrytointi ja kykyjenetsintä -puolelle vuonna 2012 Manchester Citystä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla