Lähde: Manchester Cityn vaatima siirtosumma liikaa Barcelonalle – nuori hyökkääjä jäämässä Guardiolan alaisuuteen
Ferran Torres ei todennäköisesti siirry Barcelonaan tammikuussa, kertoo Marca.
Lehden mukaan Manchester City on ilmoittanut Barcelonalle haluavansa Ferranista 70 miljoonan euron siirtosumman. Barcelonalla ei ole varaa maksaa kyseistä summaa etenkään tammikuussa.
Katalonialaislehdistön mukaan Ferran on jo päässyt Barcelonan kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta, mutta Manchester Cityllä ei ole aikomusta suostua Barcelonan noin 40 miljoonan euron tarjoukseen.
Manchester City tiedostaa oikean laitahyökkääjänsä olevan huomattavasti sitä arvokkaampi. Manchester City tietää myös Barcelonan heikon taloustilanteen.
Lainasiirto on La Ligan asettamien tarkkojen sääntöjen vuoksi täysin poissuljettu vaihtoehto.
21-vuotias Ferran on parhaillaan loukkaantuneena jalkamurtuman vuoksi. Valencia-kasvatin on määrä palata pelikentille joulu-tammikuun vaihteessa. Ferran on pelannut tällä kaudella seitsemässä ottelussa, joissa on syntynyt yhteensä kolme maalia ja yksi maalisyöttö.
Ferran loukkasi itsensä lokakuun maajoukkuetauolla.
Manchester City hankki Ferranin Valenciasta noin 23 miljoonalla eurolla reilu vuosi sitten.
- 1/10 – Manchester Unitedin pelaaja sai murska-arviot
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!