Laitapuolustajan veret seisauttava ratkaisu sinetöi West Hamille jättimäisen kaadon Chelseasta – kolme loukkaantumista Lontoon paikalliskamppailussa
Arthur Masuakun hämmästyttävä ratkaisu toi West Hamille suuren derbyvoiton sarjakärki Chelseasta. Isännät aiheutti paikallisvastustajalleen kauden ensimmäisen vierastappionsa 3-2-lukemin.
Masuakun yllättävästä tilanteesta syntynyt ratkaisumaali oli miehen ensimmäinen Valioliigassa.
West Hamin iltapäivää varjosti toppari Kurt Zouman ja laitapuolustaja Ben Johnsonin loukkaantumiset. Toppari Zouma linkutti vaihtoon toisella puoliskolla.
Chelsean leiristä puolestaan Kai Havertz jouduttiin vaihtamaan tauolla sivuun.
Chelsea kaappasi johtoaseman 28. peliminuutilla kulmapotkusta. Thiago Silva puski Michael Antonion viereltä pallon vastustamattomasti verkkoihin.
West Ham oli lähellä välittömästi kuitata takaiskun, kun Vladimir Coufal oli lähellä tasoittaa. Tshekkiläisen matala laukaus oli uppoamassa sisään, mutta Silva pelasti nyt omassa päässä tilanteen blokkauksellaan.
Avauspuoliskon lopulla maalivahti Edouard Mendyn huolimattomuus kuitenkin kostautui Chelsealle. Senegalilaisen kuljetusyritys omassa päässä epäonnistui pahasti ja hän joutui rikkomaan rangaistuspotkun arvoisesti Jarrod Bowenia.
Manuel Lanzini ei erehtynyt, ja argentiinalainen iski tasoituksen tarkalla sijoituksella vasempaan nurkkaukseen.
Puoliskon maalit eivät olleet vielä tässä, sillä minuutti ennen taukoa Mason Mount palautti Chelsean edelle yllätettyään laukauksellaan volleysta Lukasz Fabianskin etukulmasta.
Toinen puolisko sai West Hamin osalta positiivisen alun, kun Bowen pamautti 56. minuutilla Vladimir Coufalin tarjoilusta pelin tasoihin. Matala laukaus ohitti puolustaja Andreas Christensenin jalkojen välistä ja painui vasempaan alanurkkaan.
Bowen oli viimeisen vartin alkuun lähellä viedä isännät myös johtoon. Laituri liukui Antonion syöttöön, mutta ohjaus suuntautui vähän ohi maalin.
Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa West Ham sai kuitenkin palkintonsa odottamattomalla ratkaisulla. Masuaku lähti yrittämään Chelsea-puolustuksen takaa keskityksen sijaan laukausta ja veto yllätti etukulmasta hämmentyneen Mendyn.
Lisämaaleja ei nähty ja Hammers nappasi täyden pistepotin.
West Ham nousi voitolla neljän pisteen päähän kolmantena olevasta Liverpoolista. Chelsea menettää kärkipaikkansa, jos Manchester City voittaa myöhemmin lauantaina vieraskentällä Watfordin.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

