Ralf Rangnick paljasti: Nämä kolme pelaajaa nousee Man Unitedin avaukseen illan UCL-ottelussa
Ralf Rangnick luotsaa Manchester Unitedia tänään keskiviikkona ensimmäistä kertaa euro-ottelussa, kun sveitsiläisseura Young Boys vierailee Old Traffordilla.
Manchester United on varmistanut lohkovoittonsa jo ennen päätöskierrosta, joten joukkueella ei kotiottelussaan liiemmin panosta ole. Onkin oletettavaa, että useampi vähäiselle vastuulle kuluvan kauden aikana jäänyt pelaaja saa ottelussa näyttöpaikan.
[readmore from=Manchester-United]
Rangnick teki jo tiistain lehdistötilaisuudessa paljastuksia avauskokoonpanoon nousevista pelaajista. Saksalaisluotsi kertoi, että maalilla aloittaa vain yhden ottelun tällä kaudella pelannut Dean Henderson. Keskikentällä tullaan näkemään sekä Donny van de Beek että Nemanja Matic, joka toimii ottelussa Unitedin kapteenina.
Kapteenivalinnasta voi samalla päätellä sen, että Harry Maguire sekä Bruno Fernandes ovat lepovuorossa Young Boysia vastaan.
Manchester United ja Young Boysin välinen ottelu pelataan keskiviikkoiltana kello 22 alkaen. Kaikki Mestarien liigan ottelut ovat katsottavissa suorana lähetyksenä CMoren suoratoistopalvelusta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa