Tottenhamin viikonlopun Valioliiga-ottelu siirretty
Tottenham joutui siirtämään torstain Konferenssiliigan ottelunsa ranskalaista Rennesia vastaan koronakurimuksensa johdosta.
Pohjoislontoolaiset anoivat ottelusiirtoa myös sunnuntain Valioliiga-otteluun Brightonia vastaan.
Tottenham joutui sulkemaan edustusjoukkueensa harjoituskeskuksen keskiviikkona. Joukkueessa on ainakin kahdeksan pelaajaa, joilla on koronatartunta. Lisäksi tartuntoja on taustajoukoissa.
Valioliigan johtoryhmä suostui lontoolaisten pyyntöön.
– Valioliiga on päättänyt siirtää ottelua terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti. Pelaajien ja joukkueiden henkilökunnan terveydet ovat tällaisessa tapauksessa kaikista tärkeintä, kertoi Valioliiga tiedotteessaan.
– Toivotamme sairastuneille pikaista paranemista ja kamppailulle järjestetään toinen pelipäivä.
Myös Tottenham julkaisi oman tiedotteensa.
– Haluamme pyytää anteeksi Rennesin ja Brightonin organisaatioilta sekä heidän kannattajiltaan. Pahoittelemme myös omien faniemme puolesta.
– Kiitämme myös ymmärryksestä molempia seuroja näinä haastavina aikoina.
Tottenhamilla on ennestään jo yksi ottelu, joka on jouduttu siirtämään. Burnleyn ja Spursin välinen kamppailu siirrettiin lumisten olosuhteiden vuoksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta