Tottenham saattaa joutua luovuttamaan perutun ottelunsa – tietäisi putoamista europeleistä
Kuva: Getty Images
Tottenham saattaa joutua luovuttamaan Konferenssiliigan ottelunsa Rennesiä vastaan.
Ottelu oli määrä pelata viime torstaina Lontoossa, mutta Tottenham ilmoitti edellisenä iltana, että peliä ei voida pelata sen joukkueessa puhjenneen koronapommin takia. Aiemmin Spurs oli kertonut, että sen edustusjoukkueen koronatesteissä ilmeni 13 positiivista testitulosta, joista kahdeksan oli pelaajien joukossa.
Euroopan jalkapalloliitto UEFA vahvisti torstaina, että ottelu siirretään myöhempään ajankohtaan. Rennes ehti sitä ennen ilmaista pettymyksensä tapaukseen, sillä ranskalaisseura olisi halunnut pelaa ottelun alkuperäisen aikataulun mukaan. Rennesin mukaan Tottenham teki yksipuolisesti päätöksen pelin siirtämisestä.
Tottenhamia syytettiin ranskalaisseuran tiedotteessa ”reilun pelin puutteesta”. Rennes kertoi, että se sai vasta Lontooseen saavuttuaan tietää, että Tottenham ei aio pelata. Vielä aiemmin samana päivänä Tottenham kertoi Rennesin mukaan sähköpostitse, että se aikoo pelata.
UEFA:n lauantaina julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että seurat yrittivät löytää ottelulle uuden päivämäärän, jotta lohkovaihe pystyttäisiin pelaamaan loppuun. Neuvotteluissa ei kuitenkaan löydetty kummallekin seuralle sopivaa ratkaisua, minkä seurauksena ottelua ei voida pelata. Näin ollen pelin kohtalo siirtyy UEFA:n kurinpitoelimen päätettäväksi.
Athleticin ja Sky Sportsin mukaan kilpailun säännöt viittaavat siihen, että koska Tottenham ei pystynyt pelaamaan ottelua, se joutuu luovuttamaan pelin ja Rennesille kirjataan 3-0-voitto.
UEFA:n kurinpitoelin on kuitenkin kommentoinut Athleticille, että se saattaa ”olosuhteista riippuen” päätyä myös toiseen päätökseen.
Rennesillä ei olisi kyseisessä pelissä enää panosta, sillä se on jo varmistanut lohkovoittonsa ja jatkopaikkansa. Tämänhetkisen taulukon perusteella Tottenham jäisi lohkossa kolmanneksi ja siten pudotuspelien ulkopuolelle.
Tottenhamin oli myös määrä pelata Brightonia vastaan sunnuntaina Valioliigassa, mutta tuo ottelu on siirretty myöhempään ajankohtaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!