Arsenal-legenda on pettynyt kapteenin käytökseen: ”Hänen on tarkoitus johtaa esimerkillään”
Kuva: Getty Images
Arsenal-legenda Martin Keown sanoo, että tähtihyökkääjä Pierre-Emerick Aubameyang pitelee tällä hetkellä kynsin ja hampain kiinni joukkueen kapteeninnauhasta.
Aubameyang, 32, ei ollut lauantaina edes vaihtopenkillä, kun Arsenal voitti Southamptonin Valioliigassa 3-0. Tykkimiesten manageri Mikel Arteta perusteli päätöstä ”kurinpidollisilla” syillä.
Uutisoimme lauantaina Athleticin tietojen pohjalta, että syy Aubameyangin puuttumiselle oli hänen myöhäisä paluu ulkomaan reissulta. Gabonilaiskärki oli saanut Arsenalilta luvan matkustaa ulkomaille henkilökohtaisten syiden takia, mutta hän palasi matkaltaan sovittua myöhemmin.
Kyseessä oli toinen kerta tänä vuonna, kun Aubameyang on pudotettu kokoonpanosta myöhästelyn takia.
Arsenalin takalinjoilla yli 400 ottelua pelannut Keown, 55, kirjoittaa Daily Mailin kolumnissaan, että kapteeni ei voi jatkuvasti jäädä kiinni managerin asettamisen sääntöjen rikkomisesta.
– Hän ei ole johtaja pelkästään kentällä, hänen on tarkoitus johtaa esimerkillään myös kentän ulkopuolella. Varsinkin kun puhutaan Arsenalin kaltaisesta nuoresta joukkueesta.
– Uskooko Mikel Arteta, että Aubameyangilla on vaadittavat ominaisuudet pysyä hänen kapteeninaan? Hän tietää, että hänellä on pukukopissa joukko nuoria miehiä, jotka tarvitsevat kipparin, joka asettaa oikeat standardit.
– Artetan on mietittävä, kuinka vahingollista kapteenin vaihtaminen kesken kauden voi olla. Sen tekeminen kesken kauden vaikuttaa häiritsevältä. Se saattaa häiritä liikaa.
– Hänen pudottamisensa ottelupäivän kokoonpanosta saattaa olla hänen tarvitsemansa potku takapuoleen. Tämä voisi toimia viimeisenä varoituksena Aubameyangille, ja sen jälkeen Arteta voi miettiä, kenestä tulisi hänen kapteeninsa kesällä.
Aubameyang siirtyi Arsenaliin tammikuussa 2018 ja nousi joukkueen kapteeniksi marraskuussa 2019. Kuluvalla kaudella hän on pelannut 15 ottelua tehden niissä yhteensä seitsemän maalia ja syöttäen kaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan