West Ham aloitti kautensa erittäin vahvasti. Sittemmin lontoolaisjoukkue on ajautunut vaikeuksiin ja putosi Boxing Dayn kierroksella ulos eurosijoilta.

David Moyesin luotsaama ryhmä on kärsinyt lukuisista loukkaantumisista kriittisillä pelipaikoilla. Puolustuksesta sivussa ovat muun muassa Kurt Zouma, Aaron Cresswell ja Angelo Ogbonna.

Hammers pyrkii vahvistamaan alakertaansa pikaisella aikataululla. The Telegraphin mukaan Championshipin kärkitaistelussa olevan Bournemouthin takalinjoilta löytyy mahdollinen apu Moyesin hätään.

Lloyd Kelly on esiintynyt tällä kaudella erittäin vahvasti Cherriesin puolustuksessa. Vasta 23-vuotias toppari pystyy tarvittaessa tuuraamaan myös laitapuolustajana, joka sopisi täydellisesti West Hamin tarpeisiin.

Pelitaitojen ohella Moyes arvostaa lehden mukaan Kellyn johtajan ominaisuuksia. Hän on toiminut Bournemouthin kapteenina Steve Cookin ollessa poissa.

Halvalla Kelly ei irtoa, jos muutenkaan. Bournemouth taistelee tosissaan noususta takaisin Valioliigaan. Pääsarjan mukanaan tuomat rahat saattavat hyvin ajaa suurenkin siirtosumman edelle. Kellyn rooli on kuitenkin elintärkeä.