Liverpoolin kaksikko lähtökuopissa – peliaikaa ei ole herunut

Liverpoolin puolustajat Neco Williams ja Nathaniel Phillips saattavat jättää seuran tässä kuussa, kertoo Sky Sports.
Williams, 20, on esiintynyt tällä kaudella vain kuudessa ottelussa, eikä häntä ole nähty Valioliigassa kentällä lokakuun jälkeen. Phillips, 24, on päässyt tositoimiin vain kolmessa ottelussa ja kärsii tällä hetkellä murtuneesta poskiluusta.
Liverpool on valmis luopumaan Williamsista vain sopivaa tarjousta vastaan, mutta vielä ei ole tiedossa, olisiko potentiaalinen maisemanvaihdos pysyvä siirto vai lainapesti. Williams haluaa kipeästi säilyttää paikkansa Walesin A-maajoukkueessa, joka karsii vielä tänä keväänä paikasta MM-kisoihin.
Phillips myönsi viime kuussa julkisesti, että hän haluaa siirtyä peliajan perässä muualle.
– Haluan pelata. Tämä on ollut vaikeaa, sillä tässä joukkueessa käydään niin kovaa kilpailua, kommentoi toppari Sky Sportsille.
– Manageri ja minä olemme samaa mieltä siitä, että minulle parhaaksi on pelata mahdollisimman monta peliä. Uskon, että kehitykseni oli viime kaudella nähtävissä.
– Aion katsoa, mitä [tammikuun siirtoikkunassa] tulee vastaan ja mennä sen mukaan. Tällä hetkellä näyttää epätodenäköiseltä, että pelaisin paljon Liverpoolissa, joten jos minulle aukeaa mahdollisuus siihen muualla, ja se sopii kaikille, niin se kiinnostaisi minua ehdottomasti.
Sky Sportsin mukaan Phillips on herättänyt usean seuran kiinnostuksen Italian Serie A:ssa. Liverpoolin uskotaan luopuvan hänestä sopivaa tarjousta vastaan, ja potentiaaliseksi siirtosummaksi on povattu noin 15 miljoonaa puntaa (noin 18 miljoonaa euroa).
Myös Williamsille löytynee ottajia, jos Liverpool antaa hänelle luvan siirtyä muualle. Walesilaispakki pystyy pelaamaan kummallakin laidalla niin puolustavissa kuin hyökkäävissä rooleissa, mutta hän on jäänyt Liverpoolissa nokkimisjärjestyksessä usean muun taakse.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Aaron Ramsdale menetti avauksen paikan Arsenalissa – entinen kilpakumppani tukee maalivahtia: ”Minullehan tapahtui täysin sama juttu”
- David De Gea saattaa lopettaa uransa vain 32-vuotiaana
- Manchester Unitedissa kompuroinut tähti saa tukea seuran veteraanilta – ”Me kaikki muistamme Davidin”
- Virgil van Dijk iloitsee Liverpoolin tulikuuman tähden vireestä – ”Jokainen on nyt nähnyt”
- Newcastle kiinnitti tähtensä pitkällä jatkosopimuksella – sisältää suuren ulosostopykälän
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi

- Thierry Henry: Arsenalin ykkösmaalivahti vaihtui pysyvästi: ”Kyse ei ole rotaatiosta”
- Virgil van Dijk iloitsee Liverpoolin tulikuuman tähden vireestä – ”Jokainen on nyt nähnyt”
- Manchester Unitedissa kompuroinut tähti saa tukea seuran veteraanilta – ”Me kaikki muistamme Davidin”
- Jesse Lingard kärähti ratista: ”Olen pahoillani”