Liki 500 Valioliiga-ottelun veteraani jätti seuransa – jatkuuko ura vielä?
Valioliigan seuraajat muistavat Jermain Defoen, 39, varsinkin Tottenhamin paidasta. Hän on pelannut Valioliigassa yhteensä huimat 496 ottelua, joissa verkko on heilunut peräti 163 kertaa.
Spursin lisäksi Defoe on edustanut muun muassa Bournemouthia, Portsmouthia, West Hamia ja Sunderlandia.
Viimeiset vuodet englantilaiskärki on viettänyt Skotlannin Valioliigan hallitsevassa mestarissa Glasgow Rangersissa.
Defoe on tällä kaudella pelannut kaksi ottelua ja toiminut myös valmennuksen apuna. Keskiviikkona Rangers julkisti kokeneen kärkipelaajan lähtevän seurasta.
Skottiseuran urheilutoimenjohtaja Ross Wilson kiitteli veteraania seuran tiedotteessa.
– Jermain on ollut merkittävä osa Rangersin organisaatiota jo usean vuoden ajan. Hän on osoittanut ammattimaisuutta ja viimeistelykykyä. Ominaisuuksia, jotka nostivat hänet jalkapallomaailman huipulle.
– Hän on ollut roolimalli ja esimerkki harjoituskentällä. Olen todella iloinen, että Jermain voi lähteä joukkueesta mestarina. On ollut etuoikeus saada Englannin maajoukkuemies ryhmäämme ja toivomme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.
Defoe pelasi Rangersissa 74 ottelua, joissa kokenut hyökkääjä osui tolppien väliin 32 kertaa.
57 maaottelua Englannin paidassa pelanneen Defoen uran jatko on epäselvä.
Lähde: Sky, Rangers
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Valioliiga-ikoni Juan Mata elää uutta kevättä Australiassa
- Mikä keski-iän kriisi? Entinen Man City -hyökkääjä paukuttaa edelleen kovaan tahtiin maaleja