Everton on tehnyt tarjouksen manageriehdokkaalle
Kuva: Getty Images
Everton on tarjonnut managerin pestiään Belgian maajoukkueen päävalmentajalle Roberto Martínezille, kertoo Athletic.
Toffees vahvisti sunnuntaina, että se on antanut kenkää Rafael Benítezille, joka ehti toimi joukkueen managerina viime kesästä lähtien. Benítezin viimeiseksi otteluksi jäi lauantain 1-2-tappio sarjajumbo Norwichia vastaan Valioliigassa, jossa Everton on parhaillaan 16. sijalla.
Espanjalainen Martínez, 48, valmensi Evertonia jo vuosina 2013-2016, minkä jälkeen hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä. Belgian peräsimessä Martínez on johdattanut joukkonsa MM-pronssille ja EM-kisojen puolivälieriin.
Athleticin mukaan Everton haluaisi ensisijaisesti, että Martínez palaa Goodison Parkille väliaikaisvalmentajan nimikkeellä.
Jos Martínezin paluu toteutuu, hän haluaa ottaa apuvalmentajansa, Valioliiga-legenda Thierry Henryn Belgian maajoukkueesta mukaan Evertoniin.
Martínez keskustelee parhaillaan Belgian jalkapalloliiton kanssa mahdollisesta paluusta Valioliigaan, mutta Athleticin mukaan Belgia ei haluaisi päästää hänestä irti edes väliaikaisesti.
Belgialla on tulevina kuukausina varsin vähän pelejä, mikä helpottaisi Martínez pallottelua kahden tehtävän välillä, mutta Belgian jalkapalloliitto haluaa, että espanjalaisluotsi keskittyy täysillä ensi talvena pelattavaan Qatarin MM-lopputurnaukseen. Yhteisymmärrykseen pääsemisessä voi siis kestää, jos sellaista ylipäätään syntyy.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”