Italialaishyökkääjä Mario Balotelli on jakanut mielipiteitä läpi uransa. Hän on kiistatta ollut huippulahjakas jalkapalloilija, mutta taiteilijaluonteen ammattimaisuutta on kyseenalaistettu monesti.

Nykyisin 31-vuotias Balotelli pelaa Turkin Superliigassa. Adana Demirsporissa verkko on heilahtanut kahdeksan kertaa 20 otteluun.

Kesällä 2010 Manchester Cityn manageri Roberto Mancini hankki Balotellin liki 30 miljoonalla eurolla Internazionalesta.

Balotelli ehti pelaamaan Cityssä 80 ottelua. Näissä hän viimeisteli 30 maalia ja voitti niin Valioliigan kuin FA Cupin.

Vuonna 2011 manchesteriläisten junioriakatemian joukkue matkusti Milanoon. Tuolloin italialaistoimittaja kyseli nuorien mielipiteitä seuransa tähtipelaajasta, Balotellista.

Vielä tuolloin vastauksen antoi 10-vuotias englantilaisjuniori, mutta nykypäivänä hänet tunnetaan varmasti paljon paremmin.

Manchester Cityn ja Englannin maajoukkueen Phil Foden kertoi tuolloin varsin koruttoman mielipiteensä Super Mariosta.

– Hyvä pelaaja, mutta hänellä on huono asenne kentän ulkopuolella.

Painavia sanoja 10-vuotiaalta, mutta todennäköisesti silti aiheellisia.

Foden on 21 vuoden iästään huolimatta ehtinyt jo lyömään Balotellin saavutukset seurassa. Englantilaisella on jo 145 ottelua Cityn paidassa, 38 maalia, kolme Valioliigan mestaruutta ja FA Cupin voitto.

Lisäksi pokaaleja on kertynyt kaappiin Englannin liigacupin ja Super cupin muodossa.

Katso video alta. Jos twiitti ei näy, klikkaa tästä.