Virallista: Arsenalin puolustaja siirtyy lainalle Italiaan
Kuva: Getty Images
Arsenalin toppari Pablo Marí siirtyy loppukaudeksi lainalle Udineseen.
Espanjalainen Marí, 28, siirtyi Arsenaliin alunperin lainalle brasilialaisesta Flamengosta tammikuussa 2020, mutta Tykkimiehet lunasti hänet seuraavana kesänä pysyvästi riveihinsä kuudella miljoonalla eurolla.
Kaikkiaan Marí on pelannut 22 ottelua Arsenalissa, mutta niistä vain kolme on ollut tällä kaudella. Hänet nähtiin viimeksi tositoimissa syyskuussa liigacupin kolmannen kierroksen ottelussa AFC Wimbledonia vastaan.
Evening Standardin mukaan Marín lainadiili ei sisällä osto-optiota, joten hän palaa kauden päätyttyä Arsenaliin, jossa hänen sopimuksensa jatkuu kesään 2024 saakka.
Udinese on Italian Serie A:ssa 14. sijalla.
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
