25 miljoonan euron hankinta jättämässä Tottenhamin – edessä paluu kotimaahan
Kuva: Getty Images
Bryan Gilin on määrä poistua Tottenhamista seuraavien päivien aikana.
Marcan mukaan Tottenham neuvottelee parhaillaan Valencian kanssa loppukauden mittaisesta lainasiirrosta. Valencia ei suostu maksamaan lainasta korvausta, mutta on halukas maksamaan pelaajan palkan kokonaisuudessaan.
Valencia tiedostaa Tottenhamin haluavan lähtökohtaisesti jonkinlaisen lainakorvauksen, mutta luottaa siihen, että lontoolaisseura tulee vaatimuksissaan vastaan ja suostuu Valencian ehdotukseen.
20-vuotias vasen laitahyökkääjä on jäänyt pienelle vastuulle Tottenhamissa. Tottenham hankki Gilin viime kesänä noin 25 miljoonalla eurolla, mutta espanjalainen ei ole päässyt kertaakaan avauskokoonpanoon Valioliigassa. Antonio Conten alaisuudessa Gil on saanut noin puolen tunnin verran peliaikaa Valioliigassa.
Tottenham luottaa edelleen Espanjan A-maajoukkueessakin debytoineeseen Giliin, eikä suostu sisällyttämään nuorukaisen lainasopimukseen osto-optiota.
Fabrizio Romanon mukaan osapuolet jatkavat neuvotteluita lauantaina.
Gil kuuluu Espanjan lupaavimpiin nuoriin pelaajiin. Hän pelasi mallikkaan viime kauden Eibarissa.
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
