L’Équipe: Tottenhamin ennätyshankinta jättämässä seuran – palaamassa Ranskaan

Tanguy Ndombélé on jättämässä Tottenhamin seuraavan vuorokauden aikana.
Tammikuun siirtoikkuna sulkeutuu maanantain ja tiistain välisenä yönä.
L’Équipen mukaan Ndombélé on palaamassa Lyoniin lainasiirron muodossa. Kyseessä on loppukauden mittainen laina, jossa ei ole tiettävästi mukana osto-optiota. Lyon haluaisi mukaan osto-option, mutta Tottenham on sitä vastaan.
Lyonin on määrä maksaa noin kolmen miljoonan euron lainakorvaus Tottenhamille.
Tottenhamin päävalmentaja Antonio Conte on julkisesti kritisoinut Ndombélén asennetta, joka on vaikuttanut dramaattisesti keskikenttäpelaajan peliaikaan. Conten alaisuudessa Ndombélé on päässyt vain kertaalleen avauskokoonpanoon Valioliigassa.
Tiettävästi myös PSG ja Valencia olivat kiinnostuneet Ndombélésta.
Ranskan A-maajoukkuepelaaja siirtyi Lyonista Tottenhamiin jopa 60 miljoonalla eurolla kesällä 2019. Ndombélé ei ole kuitenkaan missään vaiheessa kyennyt vastaamaan hänelle asetettuihin odotuksiin.
Hiljattain 25 vuotta täyttänyt Ndombélé on Tottenhamin seurahistorian kallein hankinta.
Ndombélé pääsee auttamaan entistä seuraansa vaikeassa paikassa, sillä Lyonin kausi on ollut suurenmoinen epäonnistuminen. Seura on Ranskan pääsarjassa vasta 11. sijalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri