Liverpool onnistui siirtomarkkinoilla – Viaplayn asiantuntijan mukaan seuran toimintakulttuurissa samaa kuin Sir Alex Fergusonilla aikanaan
Kuva: Getty Images
Liverpool ei rellestänyt tammikuun siirtomarkkinoilla, mutta teki silti yhden ikkunan suurimmista yksittäisistä hankinnoista.
Porton 25-vuotias kolumbialaislaituri Luis Díaz liittyi Jürgen Kloppin miehistöön 45 miljoonan euron siirtokorvauksella.
Viaplayn jalkapallostudiossa hankintaa kehuttiin vuolaasti. Mika Kottilan mukaan Liverpool sai vihdoin kaipaamaansa laadullista leveyttä, jonka saralla Manchester City on ollut selvästi edellä.
– Loistava hankinta. Tämä hankinta tuo sitä laajuutta. Jos siellä on Mané (Sadio) tai Salah (Mohamed) ollut poissa, niin se on näkynyt.
– Nyt sinne tuli huikea vasemman kaistan pelaaja. Eli Manélle suora korvaaja, joka varmasti voi pelata toisellakin pelipaikalla.
Tottenham oli aluksi Díazin perässä. Manageri Antonio Contelle kolumbialainen oli yksi siirtoikkunan ikävistä takaiskuista, joita pohjoislontoolaset useammista hankinnoistaan huolimatta kokivat.
Keith Armstrong sanoi Viaplayn lähetyksessä, että hänen mielestään kyse on paljolti myös seurojen toimintakulttuureista.
Hän vertasi Liverpoolin Díaz-hankintaa yli 20 vuotta sitten tapahtuneeseen.
Manchester Unitedin legendaarinen manageri Sir Alex Ferguson oli kiinnostunut PSV Eindhovenin kärkipelaajasta Ruud van Nistelrooysta.
Tämän polvessa havaittiin hollantilaisseuran ilmoittamaa pahempi vaurio. Siirto kariutui ja lopulta van Nistelrooy kuntoutti jalkaansa liki vuoden.
[readmore from=luis-diaz]
Ferguson matkusti tuolloin seuraamaan hollantilaisen kuntoutusta ja kertoi haluavansa hänet edelleen Unitediin. Tuo ele teki kärkipelaajaan vaikutuksen ja tämä siirtyi vuoden viiveellä Manchesteriin.
Armstrongin mukaan Jürgen Kloppin suora yhteydenotto Díaziin oli toimintakulttuuriltaan samanlainen. Pieni asia, joka saa pelaajan kokemaan, että seura todella haluaa hänet.
Tottenhamin kohdallla Viaplayn asiantuntija näki, että Daniel Levyn ja seurajohdon kontaktit pelaajien agentteihin eivät toimi samalla teholla.
Managerit eivät itsenäisesti hanki pelaajia, mutta heidän osallistamisensa voi tehdä ihmeitä.
Lähde: Viaplay
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Toimittaja: Chelsea kiikaroi La Ligan huippupuolustajaa
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin
- Liverpoolin himoitsema Yan Diomande neuvottelee siirrosta toiseen suurseuraan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Manuel Ugarte loukkaantui vakavasti MM-kisoissa – Man Unitedille korvauksia
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Toimittaja: Chelsea kiikaroi La Ligan huippupuolustajaa
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin
- Englannin vaihtoehdot käymässä vähiin – kaksi loukkaantumista samalla pelipaikalla