Sport: Barcelona haluaa lyödä Chelsea-kaksikon sopimukset lukkoon lähipäivinä
Barcelona on tähyillyt jo vahvasti kohden ensi kesää. Urheilutoimenjohtaja Jordi Cruyff kertoi Sportille, että Kataloniassa neuvotellaan tällä hetkellä jatkosopimuksista.
Lisäksi pöydällä on muutamia kesällä sopimuksensa päättäviä pelaajia muista seuroista. Chelsean puolustuksen kaksikko Andreas Christensen ja César Azpilicueta ovat sellaisia.
Sportin mukaan Barcelona haluaa keskittää kesällä varansa hyökkääjään ja pyrkii saamaan muut vahvistukset ilman siirtokorvausta. Chelsean kaksikko sopii tähän kaavaan.
Länsilontoolaisten kapteenin Azpilicuetan sopimus Barcelonan kanssa on lähteen mukaan jo sovittu ja tämän uskotaan siirtyvän Kataloniaan kolmen vuoden sopimuksella.
Tanskalaistoppari Christensenin kanssa tilanne on vaihdellut jo muutamaan otteeseen. Osapuolet neuvottelivat pitkään tammikuussa, mutta Sportin tietojen mukaan Barcelona katsoi hetken jo toisaalle.
Nyt Barcelona on jättänyt uuden tarjouksen tanskalaiselle ja odottaa tämän vastausta. Christensenin palveluksista on kiinnotuneempi useampi seura, mutta lähteen mukaan Barcelona on koko ajan ollut puolustajan oma suosikki.
La Ligan jättiläinen haluaa tiettävästi lyödä hankinnat lopullisesti lukkoon lähipäivien aikana.
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta