Wayne Rooney puhuu rehellisesti suurista vaikeuksistaan uransa alkuvaiheilla – ”Lukittauduin ryyppäämään pariksi päiväksi, jotta pääsisin irti kaikesta siitä”

Wayne Rooney kasvoi Liverpoolin lähiössä ja nousi jalkapallomaailman tietoisuuteen ryminällä. Hän teki Valioliiga-debyyttinsä Evertonissa jo 16-vuotiaana.
Englannin maajoukkueeseen huippulupaava kärkipelaaja nousi lähes samoihin aikoihin. Lopulta Rooneysta kasvoi supertähti, joka oli Manchester Unitedin kasvot.
– En ollut yhtään valmis Valioliiga-pelaajaksi 16-vuotiaana. Itse asiassa en ollut koskaan ajatellut ammattilaisuuden toista puolta. En yksinkertaisesti ollut valmistautunut siihen ”hullunmyllyyn”.
Rooney siirtyi 18-vuotiaana kasvattajaseurastaan Evertonista Manchester Unitediin 37 miljoonalla eurolla. Siitä hetkestä alkaen tämä oli tähti, jonka jokaista liikettä seurattiin herkeämättä.
– Kesti todella kauan sopeutua uudenlaiseen elämään. Minut ikään kuin heitettiin tilanteeseen, jossa en todellakaan kokenut oloani hyväksi. Se oli erittäin vaikeaa.
– Ensimmäisinä vuosinani Unitedissa lukittauduin sisälle. En koskaan käynyt ulkona. Tilanne muuttui ehkä hivenen, kun ensimmäinen poikani, Kai, syntyi.
Myös päihteet astuivat kuvaan, kun ahdistus kasvoi hetki hetkeltä suuremmaksi.
– Jos meille sattui muutama vapaapäivä, niin lukittauduin ryyppäämään pariksi päiväksi, jotta pääsisin irti kaikesta siitä.
Rooneyn mukaan hänellä on maine miehenä, joka piti juomisesta ja juhlimesta. Hän kertoo tilanteessa olleen paljon muutakin. Kyse oli paljolti siitä, miten suosio ja huomio vaikuttivat englantilaiseen psyykkisesti.
– Se oli kaikkien elementtien yhteisvaikutus. Paineita maajoukkueen edustamista, pelaaminen Manchester Unitedin kaltaisessa joukkueessa, lehtien kirjoitukset henkilökohtaisista asioistani. Se oli jollain tapaa selviytymistä.
Rooney kertoi, että kesti aikansa käsitellä tilannetta ja keksiä ratkaisuja. Hänen mukaansa kasvuympäristö ei varsinaisesti tukenut tällaisia tilanteita. Avun pyytäminen ja keskustelu olivat outoja käsitteitä.
Nykyisen Derby-valmentajan mukaan maailma on muuttunut. Tuolloin Rooney ei nähnyt millään tapaa mahdolliseksi kertoa ongelmistaan pukukopissa pelikavereilleen. Nykyisin se ei millään muotoa olisi outoa.
– Sitä kärsi vaan sisäisesti mielummin kuin avautui jollekin toiselle kokemastaan.
Rooney pelasi lopulta kuitenkin upean uran. Manchester Unitedia hän edusti 559 ottelussa, joissa maaleja syntyi 253. Sir Alex Fergusonin luottopelaaja ehti voittamaan seurassa liki kaiken mahdollisen.
Lähteet: The Times, BBC, Daily Mail
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mail Sport: David Moyes todistajaksi valioliigatähden oikeudenkäynnissä
- Thomas Tuchel haluaa korjata tämän ongelman Englannin maajoukkueessa: ”Tunsin sen pelaajien harteilla”
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista