Newcastle teki valtavan tarjouksen Saksan maajoukkuepelaajalle: ”Olisin luultavasti voinut turvata perheeni talouden muutaman sukupolven ajaksi”
Kuva: Getty Images
Laitapelaaja Robin Gosens on vahvistanut, että hän hylkäsi tammikuussa erittäin rahakkaan tarjouksen Newcastlelta.
Gosens, 27, nousi Saksan A-maajoukkueeseen ja suurseurojen hankintalistalle esiinnyttyään edukseen Atalantassa, jota hän edusti vuodesta 2017 lähtien. Viime kuussa hän siirtyi 1,5 vuoden lainasopimuksella Internazionaleen, jolla on 25 miljoonan euron ostovelvoite hänen sopimuksessaan.
Kilpailussa oli mukana myös Newcastle, joka siirtyi viime lokakuussa 305 miljoonan punnan kaupassa Saudi-Arabian julkisen investointirahaston (PIF) johtaman konsortion haltuun. Samalla Magpiesista tuli maailman rikkain seura.
Gosens kertoi Kickerin haastattelussa, että Newcastle teki hänelle taloudellisesti hyvin houkuttelevan tarjouksen, mutta hän laittoi urheilullisest asiat edelle päätöksenteossaan.
– Sain sopimustarjouksen [Newcastlelta], mutta hylkäsin sen. Olisin vaarantanut urheilulliset tavoitteeni.
– Minusta oli todella inhimillistä harkita sitä. Jos samasta työstä voi tienata moninkertaisen summan toisessa seurassa, niin näyttäkää minulle joku, joka sanoo siihen vain, että ”Ei kiitos”.
– Kyse ei ole vain minusta. Niillä rahoilla olisin luultavasti voinut turvata perheeni talouden muutaman sukupolven ajaksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan
- Marco Silva jättämässä Valioliigan – siirtyy kotimaansa suurseuran peräsimeen
- Manchester Unitedin Casemiro siirtymässä MLS:ään
- Bild: Oliver Glasner odotti saavansa huipputarjouksia Englannista – ehdolla saksalaisseuran päävalmentajaksi
- Guardian: Arsenal antaa Mikel Artetalle huomattavan palkankorotuksen
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä

- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- Bild: Oliver Glasner odotti saavansa huipputarjouksia Englannista – ehdolla saksalaisseuran päävalmentajaksi
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Tässä on Manchester Cityn uusi päävalmentaja
- Manchester Unitedin Casemiro siirtymässä MLS:ään