Arsenalin maalivahtikaupan rakenne aukeaa – jääkö Bernd Leno Valioliigaan?

Pitkään kiertäneet huhut, joiden mukaan Arsenal on jo sopinut Yhdysvaltojen A-maajoukkuemaalivahdin saapumisesta Pohjois-Lontooseen ensi kesänä, tuntuvat saaneen vahvistuksen.
Turnerin nykyisen seuran, New England Revolutionin kotikaupungissa Bostonissa operoiva WBZ Sports uutisoi aiheesta perjantai-iltana.
– Virallista: Matt Turner siirtyy Arsenaliin tänä kesänä.
Transfermarkt kertoo Turnerista tulevan Gunner virallisesti 1. heinäkuuta, ja rahaa siirrossa liikkuvan seitsemän miljoonaa euroa.
Toimittaja Fabrizio Romanon mukaan Arsenal maksaisi torjujasta 6,7 miljoonaa dollaria (noin 5,7 miljoonaa euroa), minkä lisäksi 3 miljoonaa dollaria (2,62 miljoonaa euroa) bonuksia. Revolution on sisällyttänyt kauppaan 10 prosentin edelleenmyyntipykälän.
Turner will replace Bernd Leno who’s gonna leave Arsenal in the summer. Newcastle were interested in him last January but no agreement.
Kuten Romanokin huomauttaa, tarkoittaa tämä siirto viimeistään Bernd Lenon lähtöä Arsenalista. Aaron Ramsdalen taakse nokkimisjärjestyksessä hyvin nopeasti jäänyt saksalainen oli Newcastlen hankintalistalla jo tammikuussa, mutta kauppa jäi syntymättä. Lenon nykyinen sopimus on voimassa kesään 2023.
Yhdysvaltojen lisäki myös Liettuan kansalaisuuden omaavalla Turnerilla on tilillään 16 A-maaottelua USMNT:n veräjällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan