Evertonille jättikokoinen takaisku – ”iso johtohahmo” sivussa jopa 10 viikkoa
Everton saa tulla toimeen ilman keskuspuolustaja Yerry Minan palveluksia ainakin kahden kuukauden ajan, kertoo BBC Sport.
Raamikas kolumbialainen loukkasi reitensä tiistain tappiollisen Newcastle-ottelun avausjaksolla. Manageri Frank Lampard on vahvistanut puolustajan olevan sivussa kahdeksasta jopa 10 viikkoon. Minan poissaolo ei ole ainoa huoli Toffees-takalinjoilla; myös Ben Godfrey on poissa.
Lauantaina Everton isännöi Leedsiä. Tuosta ottelusta puttuu mainittujen lisäksi ainakin Demarai Gray lonkkavaivojen vuoksi, kun taas Dominic Calvert-Lewinin odotetaan olevan pelikunnossa.
Minan loukkaantuminen on joukkuelle monin tavoin paha isku.
– Olen tänne tultuani oppinut tuntemaan hänet isona johtohahmona joukkueessa, joten poissaolo on meille merkittävä.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta