Manchester Unitedin ex-pelaaja tylyttää Cristiano Ronaldoa: ”Kiinnostunut vain itsestään”

Cristiano Ronaldon kausi on ollut vaikea.
Hiljattain 37 vuotta täyttänyt Ronaldo palasi viime elo-syyskuun vaihteessa Manchester Unitediin. Alkukausi oli vahva. Ronaldo teki lukuisia maaleja ja pelasti joukkueensa etenkin Mestarien liigassa, mutta sittemmin on ollut hiljaisempaa.
Ronaldo ei ole tehnyt vuodenvaihteen jälkeen maaliakaan.
Manchester Unitedin edustusjoukkueessa aikoinaan yli 200 ottelua pelannut Paul Ince kritisoi Ronaldon asennetta Mail Onlinen haastattelussa. Ince voitti Manchester Unitedissa muun muassa kahdesti Englannin pääsarjamestaruuden ja kahdesti FA Cupin.
– Uskoimme Ronaldon olevan hyvä esimerkki nuorille pelaajille, mutta olemme nähneet jo lukuisia kertoja, miten hän juoksee suoraan pukukoppiin, eikä käy kiittämässä kannattajia tuesta. Hän on huono esimerkki. Miksi näin käyttäytyvää pelaajaa kuunneltaisiin, Ince kysyi.
Incen mukaan Ronaldo on kiinnostunut vain itsestään, eikä joukkueestaan.
– Ronaldo aloitti kauden upeasti, mutta kun hän alkoi epäonnistumaan maalipaikoissa, ei hän ole ollut minkäänlainen pelote kenellekään. Siitä lähtien hän on ollut turhautunut. Ronaldo on itsekeskeinen pelaaja. Hän on kiinnostunut vain itsestään. Ronaldo ei ole onnellinen, jos hän ei onnistu maalinteossa. Joukkueen pitäisi olla tärkein, mutta hän on kiinnostunut vain itsestään.
Lähde: MARCA
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin