Christian Eriksenin debyytti lähestyy – Brentfordin valmentaja ylistää nöyrää tanskalaista: ”Hän on heittämällä isoin tähtemme”
Kuva: Getty Images
Tanskalaistähti Christian Eriksenin matka kohti pelikuntoa kulkee ”oikeaan suuntaan”, sanoo Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank.
Eriksen, 30, ei ole pelannut minuuttiakaan virallisessa ottelussa sen jälkeen, kun hän sai sydänpysähdyksen viime kesän EM-kisoissa.
Hän joutui purkamaan sopimuksensa Internazionalen kanssa, koska Italiassa ei saa pelata sydämentahdistimen kanssa, ja monet pohtivat, aikooko hän edes jatkaa uraansa. Tammikuussa Brentford tiedotti kuitenkin hankkineensa Eriksenin keskikentälleen loppukauden mittaisella sopimuksella.
Sarjanousija kohtaa tänään, lauantaina, Arsenalin vieraskentällä, mutta Erikseniä ei nähdä tositoimissa vielä Tykkimiehiä vastaan. Hänen debyyttinsä on kuitenkin tuloillaan.
– Haluamme hänet mukaan, mutta kuten kaikki muutkin pelaajat, jotka ovat olleet seitsemän tai kahdeksan kuukautta poissa, he tarvitsevat useita pelejä peräkkäin päästäkseen normaalille tasolleen, kommentoi Frank Goalin mukaan.
– Minun on saatava hänet kentälle, ja sitten jatkamme siitä eteenpäin. Hän näyttää harjoituksissa hyvältä. Hän on yhä melko hyvä jalkapalloilija, jolla on uskomatonta laatua peliälyssään, syöttövalikoimassaan, viimeistelyssään ja keskityksissään, sanoi tanskalaisluotsi hymyillen.
– Nyt hän tarvitsee vielä ylimääräistä terävyyttä ja nopeita liikkeitä, joita hänen on toistettava yhä useammin – mutta se on menossa oikeaan suuntaan.
Frankin mukaan Eriksen ei ole osoittanut harjoituksissa minkäänlaisia diivan elkeitä, vaikka hän on ylivoimaisesti seuran valovoimaisin pelaaja.
– Tiesin sen jo entuudestaan, mutta nyt se on varmistunut minulle, että hän on huippupelaaja huippuominaisuuksilla. Sen näkee jokaisissa harjoituksissa.
– Hänen liikkeensä, pallokosketuksensa, pelisilmänsä, hänen tapansa auttaa hyökkääjiä ja luoda paikkoja. Hän on huipputyyppi. Hän sopii täydellisesti kulttuuriimme, vaikka hän on heittämällä isoin tähtipelaajamme.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä