Kello 17 käynnistyi lauantaina kaikkiaan kolme valioliigaottelua. Brightonin ja Aston Villan välisen ottelun oli myös määrä startata kyseisellä kellonlyömällä, mutta alkuvihellystä siirrettiin liikenneongelmien vuoksi.

Brentford-Newcastle

Beesin kokoonpanoon nimetty Christian Eriksen oli ilman muuta ennakkoon yksi koko kierroksen puhutuimmista nimistä. Keskikenttäpelaajan tuloa penkiltä päästiin odottelemaan ehkä odotettuakin aiemmin, kun Josh Dasilva ajettiin kentältä suoralla punaisella pelin 11. minuutilla.

23-vuotias yritti astua pallon yli suojatakseen sitä, mutta osui rumalla tavalla Matt Targettin sääreen.

Kenttäylivoima tuotti Newcastlen toivoman tuloksen 33. minuutilla, kun Joelinton puski pallon Ryan Fraserin antaman kulmapotkun jälkitilanteesta ohi David Rayan. Brasilialainen juoksi koko kentän matkaan toiseen päätyyn, juhlimaan maalia vieraskatsomon edessä.

44. minuutilla soi kotipäädyssä jälleen, kun Arsenal-kasvatti Joe Willock onnistui boksin rajalta lähettämässään vedossa. Tauolle lukemissa 0-2.

Eriksen tuli kentälle lopulta 52. minuutilla, maanmiehensä Mathias Jensenin tilalle.
(teksti jatkuu upotuksen jälkeen)

Kymmentä minuuttia myöhemmin paluun Brentfordin pelaavaan kokoonpanoon teki myös Ivan Toney. Isotkaan nimet eivät onnistuneet joukkuetta kuitenkaan pisteille saakka nostamaan.

Crystal Palace – Burnley

Sean Dychen Claretsille tarjottiin paikkaa nousta pois putoamisalueelta, joukkueen vieraillessa Selhurst Parkilla. Voitto olisi nostanut Burnleyn ainakin tilapäisesti ohi Evertonin, todennäköisesti myös syöksykierrettään aiemmin päivällä jatkaneen Leedsin.

Palace otti kuitenkin pelin nopeasti haltuunsa, siirtymällä 1-0 -johtoon jo yhdeksännellä minuutilla. Jeffrey Schlupp juoksi Michael Olisén keskitykseen ja pamautti vasemmalle. Tämä tulos oli taululla myös tauolle mentäessä.

Vieraat tulivat toiselle jaksolla täynnä tahtoa, ja peli oli tasan jo minuutin kuluttua. 1-1 -osuma merkittiin ensin tammikuun tehotulokas Wout Weghorstille, mutta muutettiin Luka Milivojevicin omaksi maaliksi.

Weghorst tuuletti jo vierasjohtoa 68. minuutilla, mutta tilanne liputettiin paitsioksi.

Manchester United – Watford

Old Traffordilla isännät hallitsivat ottelua alusta saakka, ja kävivät lähellä maalintekoa nopeasti. Cristiano Ronaldo ampui viidennellä minuutilla tolppaan, ja sai pallon verkkoon saakka 16. minuutilla – tilanteessa kuitenkin paitsio.

Maalintekoyritykset kirjattiin avauspuolikkaalla 10-4, onnistumiset niistä 0-0.

Toisen jakson jälkeen samat tilastot osoittivat lukemia 21-9, 0-0. Watfordille merkittävä piste, Unitedille jälleen yksi pettymys.

Brighton – Aston Villa

Puoli tuntia suunniteltua myöhemmin starttinsa saanut Amex Stadiumin kohtaaminen tarjosi osuman, kun muissa otteluissa oltiin juuri ehditty tauolle.

Hiljattain kansainvälisellä tasolla Puolan A-maajoukkueen riveihin siirtynyt Matty Cash vei vieraat johtoon 17. minuutilla. Matala veto rangaistusalueen laitamilta painui vasempaan alakulmaan. Cash otti tuuletuksestaan harkitun keltaisen.

GOAL

@goal
After scoring against Brighton, Aston Villa's Matty Cash unveiled a message in support of Poland team-mate Tomasz Kedziora, who is currently in Ukraine.

He was booked for taking his shirt off.

68. minuutilla Ollie Watkins tuplasi vierasjohdon Tyrone Mingsin esityöstä.

Kello 17 alkaneiden otteluiden lopputulokset:

Brentford-Newcastle 0-2
Crystal Palace – Burnley 1-1
Manchester United – Watford 0-0
Brighton – Aston Villa 0-2