Arsenal-hyökkääjä on harjoituksissa joukkuekavereidensa painajainen – ”Häntä vastaan pelaaminen on kauhea kokemus”
Arsenalin norsunluurannikkolaishyökkääjä Nicolas Pépé on jäänyt kuluvan kauden aikana vähäiselle vastuulle.
Pépé, 26, on pelannut kauden aikana ainoastaan 11 liigaottelussa, yhteensä 535 peliminuutin verran. Arsenalin manageri Mikel Arteta on nimennyt norsunluurannikkolaisen joukkueensa avauskokoonpanoon Valioliigassa edellisen kerran lokakuun puolivälissä.
Loppukautta kohden Pépén peliaika luultavasti kohenee. Hän esiintyi edukseen Afrikan mestaruusturnauksessa ja on sittemmin jatkanut hyvää virettään myös seurajoukkueessaan.
Viime viikolla Pépé oli ratkaiseva tekijä, kun Arsenal nousi tappioasemasta voittoon Wolvesia vastaan. Pépé pääsi vaihdosta kentälle 20 minuuttia ennen loppua, teki itse tasoitusmaalin ja alusti viime hetken voitto-osuman.
Pépé on loistanut myös harjoituksissa. Arsenal-puolustajat Kieran Tierney ja Rob Holding nimeävät kumpikin norsunluurannikkolaisen vaikeimmaksi vastustajaksi harjoituskentällä. Kumpikaan ei varsinaisesti nauti siitä, että he joutuvat päivittäin pelaamaan häntä vastaan.
– Nicolas Pépé, ehdottomasti, Tierney vastasi, kun häneltä kysyttiin vaikeinta vastustajaa.
– Pelaan häntä vastaan joka päivä ja se on kauhea kokemus. Hän on niin hyvä!
Holding komppaa puolustajakollegaansa.
– En haluaisi pelata häntä vastaan joka päivä. Yksi vastaan yksi -tilanteita päivittäin Pépéä vastaan… Se ei ole mukavaa, Holding sanoo.
Kesällä 2019 Arsenaliin hulppealla 80 miljoonalla eurolla siirtynyt Pépé on pelannut kuluvan kauden aikana kaikki kilpailut mukaan lukien 14 ottelua ja tehnyt niissä tehot 3+5.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta