Arsenal-toppari kertoi, miksi Mikel Arteta on hänestä yksi maailman parhaista managereista: ”En ole koskaan nähnyt sellaista”
Arsenalin toppari Pablo Mari sanoo, että joukkuetta luotsaava Mikel Arteta on yksi maailman parhaista managereista.
Pelaajaurallaankin Tykkimiehiä edustanut Arteta, 39, pestattiin Arsenalin peräsimeen joulukuussa 2019. Hänen alaisuudessaan lontoolaiset ovat tulleet Valioliigassa kahdesti peräkkäin kahdeksanneksi ja voittaneet kertaalleen FA Cupin.
Kirjoitushetkellä Arsenal on Valioliigassa kuudentena, kahden pisteen päässä Mestarien liigaan oikeuttavista sijoituksista, mutta se on pelannut kolme ottelua vähemmän kuin neljäntenä majaileva Manchester United.
Espanjalaistoppari Mari, 28, jäi tällä kaudella vähälle vastuulle maanmiehensä alaisuudessa ja lähti tammikuussa loppukauden mittaisella lainadiilillä Udineseen. Mari on kuitenkin kiitollinen siitä, mitä Arteta on opettanut hänelle.
– Minun on sanottava, että hän on yksi maailman parhaista valmentajista. En ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän pelisuunnitelmaa samalla tavalla, kommentoi Mari ESPN:lle.
– Se miten hän löytää ratkaisuja meille ja tekee pelaamisen helpoksi… En ole koskaan nähnyt sellaista. Se tarkoittaa, että hän on uskomaton valmentaja.
– Hän antaa työkalut, joilla pelata helpommin. Se on uskomatonta, koska kentälle mennessä tietää jo päässään, millaisia asioita on tehtävä, jotta pelaaminen olisi helpompaa.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

– Hän neuvoi minulle, että jos havainnoin kolme tai neljä sekuntia ennen kuin pallo tulee minulle, minulla on kolme tai neljä sekuntia aikaa ajatella seuraavaa pelitekoa.
– Se oli minulle avainasia, koska nyt minulla on aikaa. Hän oli ainoa valmentaja, joka antoi minulle tämän työkalun ja teki jalkapallosta helpompaa.
– Pelaan helpommin ja voin nähdä toisenlaisen vaihtoehdon, jota en ennen nähnyt, koska ennen minulla ei ollut koskaan aikaa pallon kanssa.
Marin ja Arsenalin sopimus on voimassa kesään 2024 saakka, eikä hän ole sulkenut pois mahdollisuutta palata Lontooseen, vaikka putosikin topparien nokkimisjärjestyksessä uusien hankintojen myötä.
– Haluaisinko olla siellä? Totta kai, mutta en tiedä, mitä tapahtuu. Haluan keskittyä nyt tähän hetkeen ja siihen, mitä voin tehdä nauttiakseni jälleen jalkapallon pelaamisesta ja tunteakseni jälleen olevani ammattilaisjalkapalloilija.
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää