Evertonin valopilkku synkkyydessä valmistautuu kovavireisen Wolvesin kohtaamiseen: ”Mitä muita mahdollisuuksia?”
Kuva: Getty Images
Evertonin kausi on mennyt kaikkea muuta kuin odotetulla tavalla. Managerin vaihtuminen Rafael Benítezistä Frank Lampardiin toi jonkin asteisen toivonpilkahduksen, mutta 7. maaliskuuta palautti Toffeesin syviin syövereihin – ailahtelevasti esiintynyt Tottenham takoi taululle lukemat 5-0.
Seuran pelaajamateriaali ei ole kaikkein heikoin, mutta syystä tai toisesta siitä ei saada parasta irti. Yksi kauden valopilkuista on kuitenkin ollut oma kasvatti, 21-vuotias Anthony Gordon. Laituri on rynninyt ykkösrivistöön pelaten kaudella 22 valioliigaottelua. Juuri nyt mietteet eivät kuitenkaan ole vain omassa etenemisessä.
– En aio valehdella ja sanoa, etten katsoisi sarjataulukkoa. Olen vain ihminen, ja katson kyllä pelien tulokset niiden jälkeen. Olemme varsin hyvin tietoisia tilanteestamme, mutta mitä muita mahdollisuuksia meillä on kuin taisteleminen? Olemme itse vastuussa asioista.
– Tottenham-ottelu oli yksi koko urani vaikeimmista hetkistä, enkä ole ollut sen jälkeen parasta mahdollista seuraa. Nyt olen kuitenkin valmis taas uuteen starttiin, Gordon sanoo The Guardianin mukaan.
Everton pelaa kello 16 Suomen aikaa alkaen kotonaan Wolverhamptonia vastaan. Toffees on sarjan sijalla 17., vain pisteen päässä putoamisalueesta. Wolvesin tilanne on täysin toinen; se on edelleen mukana taistossa europelipaikoista.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”